Miksi tiedekeskuksessa on koripallorottia?

Rottien koripallopelit kestävät yleensä noin kymmenen minuuttia, ja pelin aikana me valmentajat kerromme yleisölle rotista ja niiden koulutuksesta. Pelit ovat usein yleisön mielestä hauskoja ja rotat suloisia, mutta aina joskus katsojaa jää askarruttamaan, miten rottien koripallo liittyy tieteeseen, ollaanhan nyt tiedekeskuksessa! Ovatko rotat täällä pelaamassa vain viihdyttääkseen yleisöä? Miten tiede ja tutkimus liittyy rottakoripalloon?

Rottakoripallonäytökset voivat kieltämättä olla hyvinkin viihdyttäviä, varsinkin jos ei aikaisemmin ole nähnyt koulutettuja jyrsijöitä työn touhussa. Kuten muidenkaan Heurekan näyttelykohteiden tai ohjelmien, myöskään rottakoripallon tarkoitus ei kuitenkaan ole pelkästään viihdyttää. Rottien koulutusmenetelmä, naksutinkoulutus eli operantti ehdollistaminen, perustuu behavioristiseen oppimisteoriaan, joka kuuluu eläinten käyttäytymistieteen ja kognitiotieteen aloihin. Rottakoripalloesitykset esittelevät siis B.F Skinnerin alun perin kehittämää oppimisteoriaa. 

Skinnerin tutkimusasetelma. Nälkäinen rotta saa ruokaa painaessaan vipua. Laatikkoa kutsutaan tutkijan mukaan nimellä Skinner box.

 

Skinner kehitteli teoriaansa 1930 ja 1940 luvuilla. Eläinkokeilla esimerkiksi palkitsemista ja rankaisemista tutkinut Skinner päätyi tutkimustulostensa pohjalta muun muassa suosittamaan, että fyysisen rangaistuksen käytöstä kouluissa luovuttaisiin. Hän ei vastustanut oppilaiden näpeille karttakepillä lyömistä eettisistä syistä, vaan siksi, että oli tutkimustensa perusteella havainnut rankaisemisen oppimiselle haitalliseksi. Nykyisin behaviorismi ei ole enää kovin suosittu oppimisteoria pedagogien, eli ihmisten oppimista tutkivien keskuudessa. Vaikka behaviorismi ei ehkä riitäkään yksin selittämään sitä, millä tavalla  ihmiset oppivat asioita, niin silti sen perusperiaatteet pätevät edelleen niin ihmisten kuin eläintenkin koulutuksessa.

Jokaisen pelin selostuksessa koulutuksen tieteellinen pohja ei tule yhtä selvästi esille. Usein yleisössä on lapsia, ja useimmiten pelin aikana kertomamme asiat liittyvätkin Heurekan rottiin, niiden elämään ja ehkä myös rottaan eläinlajina tai lemmikkinä. Koska tarkoituksemme on innostaa ihmisiä tieteen pariin ja herätellä yleisöä kiinnostumaan erilaisista tieteenaloista, monet Heurekan näyttelykohteista ja esityksistä ovatkin tarkoituksella hauskoja, jännittäviä tai viihdyttäviä. Voi olla, että vain pieni osa vaijeripyörällä ajavista tulee juuri sillä hetkellä miettineeksi fysiikan lakeja. Vaijerilla pyöräily kuitenkin jää ihmisten mieleen, ja vaikka ei heti samana päivänä tulisikaan esittäneeksi kysymystä "miksi pyörä ei kaadu", saattaa uteliaisuus herätä myöhemmin.

Heurekan rotat eivät joudu kököttämään yksin ja nälkäisenä Skinner boxissa. Ne saavat toteuttaa lajinmukaista käyttäytymistä köllöttelemällä porukalla, ja pääsevät nauttimaan 40-luvulla eläneiden serkkujensa avulla tehdyn tutkimuksen tuloksista opetellessaan rottakoripalloa.

Rottakoripalloesitys voi herättää katsojassa kysymyksiä esimerkiksi biologiaan, psykologiaan, ekologiaan tai vaikkapa etiikkaan liittyen. Myös filosofia on tiede, ja esimerkiksi juuri kysymys siitä, onko ollenkaan oikein pitää eläimiä tiedekeskuksessa tai eläintarhassa esiintymässä yleisölle on mielenkiintoinen moraalifilosofinen ongelma. Jonkun mielestä voi olla väärin pitää mitään eläimiä vangittuna. Silloinhan emme voisi pitää myöskään koiria tai kissoja lemmikkeinä, puhumattakaan ruoaksi kasvatettavista kanoista ja possuista. Itse olen kuitenkin taipuvaisempi uskomaan, että ihmisillä on vastuu vangittuina elävien eläinten hyvinvoinnista, ja erityinen velvollisuus huolehtia jalostamiensa eläinlajien yksilöistä, jotka eivät edes ilman ihmistä olisi olemassa. Senpä takia en ole huolissani Heurekassa asuvien kesyrottien oikeuksista, sillä tiedän että me rottien kouluttajat pidämme niistä hyvää huolta.

Tieteen tehtävä on tietenkin pyrkiä löytämään puolueetonta tietoa ja mahdollisimman hyviä ja tarkkoja selityksiä ilmiöille. On kuitenkin aina hienompaa, jos tutkittua tietoa voidaan myös käyttää niin, että se tekee ihmisten tai eläinten elämästä parempaa. Esimerkiksi koirien tai hevosten koulutuksessa on vallalla monia virheellisiä uskomuksia ja vanhentunutta tietoa, joiden soveltaminen saattaa aiheuttaa eläimelle jopa vahinkoa. Toivon tietysti, että mahdollisimman moni rottakoripalloa nähnyt eläimen omistaja kiinnostuisi oppimisteoriasta, ja tätä kautta tutkittuun tietoon perustuvat eläintenkoulutusmenetelmät yleistyisivät.

Eläinten söpöydestä

Heurekan rotat herättävät yleisössä yleensä kolmenlaisia reaktioita. Yksi on tämä: "Oii, kuinka IHANIA!" Olen samaa mieltä. Toinen reaktio: "Yäk, täällä on rottia!" Yleisin kommentti on jotain näiden kahden ääripään väliltä tyyliin: "Ovathan ne suloisia, mutta tuo häntä..."

On sinänsä erikoista, että paljas iho herättää inhoa juuri meissä, nisäkkäissä, joiden oma iho on poikkeuksellisen paljas. Onko paljaan luikeromaisen hännän vierastamisella jotain tekemistä käärmepelon kanssa? Aivomme ovat mahdollisesti synnynnäisesti herkät kehittämään pelkoreaktion käärmeitä kohtaan.

Epäilemättä pörröhäntäisistä mutanttirotista tulisi suosittuja lemmikkejä, jos sellaisia sattuisi syntymään. Niistä voisi kuitenkin tuntua vähän samalta kuin ihmisestä, jonka hikeä estetään haihtumasta kumipuvulla - rotta kun käyttää paljasta häntäänsä ruumiinlämpönsä säätelyyn. Rotista on jalostettu hännättömiä ja karvattomia muotoja. Nekään tuskin voivat kovin hyvin.

Vaikka aikuiset rotat monia ihmisiä inhottavatkin, rotanpoikaset sulattavat jo useimpien sydämen.

Aww...!

Jos käärmeiden pelko on koodattu aivoihimme, niin kiintymys vauvoihin ja yleensä nisäkkäänpoikasiin on koodattu vielä syvemmälle. Käärmepelon oppii useimmiten helposti voittamaan, mutta sille ei voi mitään, että pikkuruinen, pyöreäpäinen, isosilmäinen ja pieninenäinen eläinpienokainen on söpö.

Neurotutkija David Eaglemanin sanoin: "vauvojen isot silmät ja pyöreät kasvot eivät näytä meistä söpöiltä sen vuoksi, että niissä olisi jotain luonnonlain kaltaista "söpöyttä", vaan koska on evoluution kannalta tärkeää, että aikuiset huolehtivat vauvoista. Ne perintölinjat, joissa vanhemmat eivät pitäneet lapsiaan söpöinä, ovat kuolleet pois, koska niissä jälkeläisistä ei pidetty tarpeeksi hyvää huolta."

Viehtymys ihmismäisiin ja lapsenomaisiin piirteisiin näkyy vaikkapa litteänaamaisten koirien jalostuksessa. Hyvä esimerkki on myös Mikki Hiiren "evoluutio". Terävänenäinen oikeaa hiirtä muistuttava hahmo muuttui asteittain ihmismäisemmäksi ja lapsenomaisemmaksi. 

Joillekin eläimille ihmismäiset ja vauvamaiset piirteet voivat koitua kohtalokkaiksi. En linkitä tähän yhtään söpöä youtubevideota lemmikkihidasloreista (Nycticebus), koska netissä leviävät kuvat ja videot ovat tutkimuksen mukaan lisänneet laitonta pyyntiä ja kauppaa näillä muutenkin hyvin uhanalaisilla eläimillä. Rotta on siitä huoleton lemmikki, että se ei ainakaan ole kuolemassa luonnosta sukupuuttoon.

Yksi omia suosikkieläimiäni on korvajerbo (Euchoreutes naso) - kengurun tavoin hyppivä valtavan isokorvainen salaperäinen jyrsijä Mongolian aavikoilta. Korvajerbon elämäntavoista ei tiedetä oikein mitään. Eläin on myös hurmaavan söpö... Korvajerbosta ja muista jerbolajeista kiertää netissä kuvia ja videoita ja niilläkin käydään epäilemättä laitonta lemmikkikauppaa.

Olisihan korvajerbo minustakin aivan mahtava lemmikki, mutta ottaisin kyllä ensin hyvin tarkkaan selvää, mistä eläimet ovat peräisin. On surullista, jos lemmikkieläimiksi pyynti johtaa harvinaisen eläimen vähenemiseen luonnosta ja voi jopa olla se viimeinen niitti joka vie eläimen sukupuuttoon.

Oikea tapa edetä harvinaisten ja huonosti tunnettujen eläinten suhteen olisi tutkia niitä ensin luonnossa ja selvittää kuinka uhanalaisia ne ovat ja sitten tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan suojella eläinten elinalueita ja perustaa niille kontrolloitu lisääntymisohjelma maailman eläintarhoihin. Valitettavan usein tietysti tällainen on tavoittamaton ihanne. Onneksi korvajerbo on mukana ainakin yhdessä suojeluprojektissa.

Lisäys 4.9.2013: Eläinten söpöydestä osa II: Kuka pelkää rottia, käärmeitä, oravia, majavia...

 

Sankarirotat miinanraivaustehtävissä

(Kuvat: www.apopo.org) 

 

Rottia koulutetaan maailmalla myös muunlaisiksi sankareiksi kuin koripallotähdiksi. Tunnetuimmiksi ovat nousseet Apopon rotat, joiden raportoidaan löytävän maamiinat, kaivosten ilma-aukot ja mahdollisesti ennakoivan romahdukset sekä haistavan tuberkuloosin.

Aluksi ihmiset olivat skeptisiä, kun ensimmäiset kuvat Apopo-projektin karvaisista sankarirotista julkistettiin maamiinojen peittämällä Mosambikin pellolla. Ei mennyt kauaa kuin kookkaat valjaisiin puetut rotat osoittivat todelliset kykynsä. Ne pujottelivat taitavasti miinakentällä ihmistaluttajiansa opastaen ja pysähtyivät välillä rapsuttamaan maata näyttäen miinojen paikat.

Sankarirotat tunnetaan viralliselta nimeltä miinanhavaitsijarottina (Mine Detection Rats - MDR), joita Apopo kouluttaa.  Koulutusmekanismi on pitkälti sama kuin koripallokoulussakin. Ensin opitaan sosiaalisia taitoja ja tullaan ”käsikesyiksi”, eli ei arastella ihmisten parissa oloa ja ihmisten kosketusta. Tämän jälkeen opetetaan rotta naksuttimeen, eli rotta ehdollistuu ääneen ja sitä seuraavaan ruokapalkkioon. Sitten rotta opetetaan tunnistamaan kohdehajut. Taitoja testataan ensin purettujen miinojen kanssa, ennen kuin rotat pääsevät tositoimiin.

Lisää tietoja projektista ja koulutuksesta www.apopo.org  ja www.apopo.org/en/mine-action/how/training