maanantai 28. maaliskuuta 2016

Rottalan arki


Rottavalmentajan työ herättää monissa ihmetystä, joten ajattelin hieman avata sitä teille kuvailemalla miltä työpäivä voi näyttää. Ihan tavallinen tämä päivä ei ole koska minulla ja rotilla on seurana Siru, joka opiskelee mm. eläinten kouluttamista. Siru suorittaa parhaillaan harjoittelun Heurekassa. Se on harvinaista herkkua, että rottalassa on kaksi käsi- ja silmäparia. 

Päivä alkaa kymmeneltä. Aamutarkastuksen jälkeen rotat pääsevät pöydälle siksi aikaa kun vaihdamme Sirun kanssa ison päätyhäkin purut ja rätit.

Viikko sitten tulleet poikaset syömässä riisiä aikuisten kanssa pelikentältä.

Aliisa-poikanen uteliaana tulossa tutustumaan valmentajan puhelimeen.

Mimmi treenaa tällä hetkellä aktiivisesti koripalloa aamupäivisin. Tänään Mimmin kanssa harjoitellaan mm. korittamista kun pallo on korin oikealla puolella sekä kuljetuksia vastustajan kenttäpuoliskolta. Yhden treenituokion aikana tehdään useampi lyhyempi sessio (30-60 s). Pyrimme kuvaamaan treenisessiot, jotta pystymme paremmin analysoimaan miten treenituokio sujui. Koska kouluttajia on useampi videot myös auttavat tiedon jakamisessa seuraavan päivän kouluttajalle. Ennen Mimmin treenejä olin laatinut suunnitelman, jossa olin valmiiksi miettinyt kyseisen treenin tavoitteet sekä kriteerit. Välillä on tarve miettiä suunnitelma uusiksi jos jokin ei suju toivotulla tavalla. Olisi kuitenkin hyvä aina laatia jonkinlainen koulutussuunnitelma ennen kuin aloittaa.

Innokkaita apulaisia riittää kun Siru kuvaa aamupäivän koulutussessiot.
Mimmin treenien jälkeen onkin jo aika lämmitellä pelaajia päivän ensimmäiseen yleisöpeliin. Pelin jälkeen jatketaan uuden tempun harjoittelulla kaikkien junnujen kanssa. Esterataan (siitä on tulossa oma blogiteksti piakkoin) kuuluu sekä putki- että köysieste. Parhaillaan rottalan juniorit opettelevat köysiesteen ennen kuin siirtyvät putken opetteluun. Lopussa yhdistetään molemmat esteet ja otetaan mukaan äänimerkki. Alla olevalla videolla Mörkö menee köysiesteen yhdellä naksautuksella.


Ennen seuraavaa yleisöpeliä rottalan vanhus Marja (2v 2kk) harjoittelee temppua Sirun kanssa. Rotat ovat älykkäitä eläimiä, jotka tarvitsevat virikkeitä. Vaikka koripallo on rottien ykköslaji niiden kanssa puuhataan myös muuta. Temput valitaan ja tehdään kyseisen rotan iän ja kunnon mukaan ja ne ovat oiva keino tarjota tekemistä vähän vanhemmalle rotalle. Temppujen opettaminen on myös loistava keino ylipäänsä tutustua eläimeen yksilönä ja havaita miten sen kanssa kannattaa toimia koulutustilanteessa. 

Tempun opettelu käynnissä. Marjan tehtävänä on kiertää vesipulloa vastapäivään.

Rottien pelitahti on hurja ja vuorossa päivän toinen peli. Täynnä oleva katsomo pääsee nauttimaan vauhdikkaasta ammattilaispelistä, joka päättyy yksiväristen voittoon.
 
Tänään tehtävälistalla on myös ison kerrostalohäkin perusteellinen siivous. Kaikki kopit, tikkaat ja irrottettavat tasot pestään kuin myös häkin pinnat. Rottien joukosta löytyy yleensä aina joku innokas apuri. 

Kun päivän viimeinen peli koittaa suurin osa pelaajista on päiväunilla. Tiia ja Lumi innostuvat kuitenkin tulemaan kentälle ja korittelevat vuorotellen. Näin ollen ne kartuttavat aikamoisen pistetilin yksiväristen joukkueelle ja kun kirjavien joukkeen edustajia ei kentälle ilmesty, yksiväristen joukkue vie voiton myös tässä pelissä.

Joukkuekaverin kanssa on hyvä pitää päikkärit.

Pelin jälkeen rottalan uusille tulokkaille koittaa jännittävä hetki kun ne pääsevät ensimmäistä kertaa tutustumaan kerrostalohäkkiin ja liikkumaan lattialla. Tähän asti ne ovat viettäneet päivänsä päätyhäkissä ja pelipöydällä mutta nyt aikuiset rotat ovat jo tottuneet poikasiin, joten ne saavat vapaammin liikkua koko lauman seassa.

Kaikkien treenituokioiden jälkeen valmentajalla onkin aikamoinen kirjoitusurakka edessä. Sen lisäksi että kuvaamme kaikki treenit, teemme niistä myös kirjalliset muistiinpanot. Muistiinpanoihin merkitään muun muassa lyhyt kuvaus koko treenistä, sen tavoitteet, onnistumisprosentit ja mitä olisi hyvä treenata seuraavaksi. Jokaisella rotalla on oma koulutuspäiväkirjansa. Tämän yhteydessä katson vielä kertaalleen läpi ja analysoin päivän koulutusvideot: mikä sujui hyvin, mikä sujui vähemmän hyvin, mikä oli koulutettavan mielentila, entäs kouluttajan liikkeet ja eleet.

Nyt kello on melkein kuusi iltapäivällä. Rotat nauttivat pääruoastaan (tänään tarjolla on puolukkapuuroa, kasviksia ja hedelmiä) ja valmentaja on siistinyt rottalaa seuravaa päivää varten. Vielä viimeinen tarkistus, että kaikki on kunnossa ja pelaajat siellä missä niiden pitääkin olla ennen kuin rottalan valot sammuu tältä päivältä. Mysteeriksi jää mitä rottalassa tapahtuu öisin.

Toivotamme kaikille blogin lukijoille aurinkoista pääsiäistä!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kevätkausi käynnissä

Kevätkausi on parhaillaan käynnissä, joten nyt on taas aika pyyhkiä pölyt blogista ja esitellä teille tämän hetkiset joukkueet.

Yksiväristen joukkueessa pelaavat:

Mörkö: erittäin vikkelä pelaaja, joka vapaa-ajallaan viihtyy valmentajan hihassa tai taskussa

Tiia: innokas treenaaja, joka taitaa useamman tempun.

Lumi: pukukopin tsemppaaja, joka käy kentällä silloin tällöin. Ahne kuin mikä!


Säde: kohta valmis ammattilaispelaaja.
Marja: joukkueen konkari, jolla edelleen vauhtia niin paljon ettei puhelimen kamera ehdi mukaan.

Mimmi: ahkera oppilas, joka innokkuudellaan tarjoaa haasteen valmentajalle.



Kirjavien joukkueessa nähdään tänä keväänä:

Vilijonkka: taitava pelaaja, joka välillä liitelee omissa sfääreissään.

Taika: luottopelaaja, joka donkkaa pelissä kuin pelissä.
Aada: ei pidä ääntä itsestään mutta on yleensä menossa mukana.

Kirjavien joukkueeseen on tulossa täydennystä muutaman viikon päästä, joten uudet poikaset ehtivät sopivasti mukaan kesäkauteen.