keskiviikko 29. elokuuta 2012

Maailman suosituinta koripalloa

Yli tuhat koripallopeliä vuodessa seitsemäntoista vuoden ajan... Heurekan koripalloliigan ottelutahti on varmasti maailman tihein.

Tyhjäksi rottakoripallon katsomo ei jää juuri koskaan, vaan joka peliin riittää yleisöä ja sesonkiaikoihin katsomo on revetä liitoksistaan kolmesti päivässä.

Kuten Heurekassa koripalloa seuranneet tietävät, rotat eivät pelaa täällä missään suljetussa akvaariossa, mistä ne eivät pääsisi aina halutessaan loikkaamaan pois. Vastaavasti kentän ulkopuolelta pöydältä on helppo hypätä mukaan peliin.

Yleensä ongelma ei ole, että yksikään rotta ei haluaisi pelata, vaan päinvastoin kentälle loikkii liikaakin innokkaita pelaajia; ei ole harvinaista, että kaikki rotat (tällä hetkellä yhdeksän) haluaisivat pelata yhtä aikaa.

Liian vilkkaassa pelissä varsinkin juuri pelaamaan oppineet junioripelaajat ja muita vähän hitaammat konkaritkin voivat jäädä kentän tehopakkausten jalkoihin ja turhautua, kun eivät pääse korittamaan. Erotuomari voi rauhoittaa peliä siirtämällä osan pelaajista sivuun lattialle, missä tosin voi käydä niin, että yritteliäimmät rotat löytävät erotuomarin housunlahkeen tai jonkin muun ovelan reitin, mistä pääsee kiipeämään takaisin pelikentälle.

Tehopakkaus: Iitan määrätietoista ja vauhdikasta hyökkäystyyliä











Silloin kun rotat eivät halua pelata, syynä on yleensä jokin ulkopuolinen häiriö kuten remontin tai vastaavan aiheuttamat oudot äänet ja hajut, jotka saavat rotat olemaan varuillaan. Häiriötön ja rauhallinen asuintila onkin menestyksekkään rottakoripalloliigan elinehto.

4 kommenttia:

  1. Mitä muuten annatte rotille palkaksi? Siis koulutuksen aikana? Kun muitelisin että riisiä, ietin vain että onko se keitettyä vai ihanko raakana?

    VastaaPoista
  2. Riisi on se yleisin palkkio, tarjoillaan keitettynä (ja jäähdytettynä). Muitakin herkkuja käytetään, pähkinärouhetta esimerkiksi aika paljon.

    Peleissä on samat palkkiot kuin koulutuksessa. Superherkkuja tarvitaan sitten erityistilaiteissa, kun pitää antaa jollekin rotalle vaikka kitkerää lääkettä, testasin juuri suklaakastiketta - hyvin upposi :-)

    VastaaPoista
  3. Voiko gerbiileitä kouluttaa koripalloilijoiksi?

    VastaaPoista
  4. Moi!

    Minulla ei ole omaa kokemusta muiden eläinten kuin rottien kouluttamisesta (yhdellä retkellä meille esiteltiin kyllä delfiinien koulutusta).

    Gerbiilit ovat aika oppivaisia, tässä yksi esimerkki, mitä gerbiili on oppinut naksutinkoulutuksella:

    http://www.youtube.com/watch?v=LRq1wiOnimg

    Varmasti gerbiili oppisi koripalloakin sopivasti sovelletuin säännöin. Kärsivällisyyttä koulutuksessa tarvitaan; rotilta kestää koripallon oppiminen keskimäärin kaksi kuukautta, vaikka Heurekassa rotanpoikaset harjoittelevat normaalisti joka päivä, kaksi tai kolmekin kertaa päivässä eli yksittäisiä harjoituksia ehtii kertyä noin 150, joskus tarvitaan tuplastikin tämä määrä.

    Vanhalle koiralle on tunnetusti vaikea opettaa uusia temppuja ja sama pätee jyrsijöihin, harjoittelu kannattaa aloittaa mahdollisimman nuorena. Rotilla paras ikä on viisi viikkoa, heti kun ne on vierotettu emosta. Parhaiten harjoittelu sujuu, jos poikaset ovat olleet paljon sylissä ja muuten ihmisen seurassa, niin että ne tottuvat nopeasti valmentajaansa. Yleensä poikaset ovat superinnokkaita harjoittelemaan.

    VastaaPoista