Eläinten söpöydestä

Heurekan rotat herättävät yleisössä yleensä kolmenlaisia reaktioita. Yksi on tämä: "Oii, kuinka IHANIA!" Olen samaa mieltä. Toinen reaktio: "Yäk, täällä on rottia!" Yleisin kommentti on jotain näiden kahden ääripään väliltä tyyliin: "Ovathan ne suloisia, mutta tuo häntä..."

On sinänsä erikoista, että paljas iho herättää inhoa juuri meissä, nisäkkäissä, joiden oma iho on poikkeuksellisen paljas. Onko paljaan luikeromaisen hännän vierastamisella jotain tekemistä käärmepelon kanssa? Aivomme ovat mahdollisesti synnynnäisesti herkät kehittämään pelkoreaktion käärmeitä kohtaan.

Epäilemättä pörröhäntäisistä mutanttirotista tulisi suosittuja lemmikkejä, jos sellaisia sattuisi syntymään. Niistä voisi kuitenkin tuntua vähän samalta kuin ihmisestä, jonka hikeä estetään haihtumasta kumipuvulla - rotta kun käyttää paljasta häntäänsä ruumiinlämpönsä säätelyyn. Rotista on jalostettu hännättömiä ja karvattomia muotoja. Nekään tuskin voivat kovin hyvin.

Vaikka aikuiset rotat monia ihmisiä inhottavatkin, rotanpoikaset sulattavat jo useimpien sydämen.

Aww...!

Jos käärmeiden pelko on koodattu aivoihimme, niin kiintymys vauvoihin ja yleensä nisäkkäänpoikasiin on koodattu vielä syvemmälle. Käärmepelon oppii useimmiten helposti voittamaan, mutta sille ei voi mitään, että pikkuruinen, pyöreäpäinen, isosilmäinen ja pieninenäinen eläinpienokainen on söpö.

Neurotutkija David Eaglemanin sanoin: "vauvojen isot silmät ja pyöreät kasvot eivät näytä meistä söpöiltä sen vuoksi, että niissä olisi jotain luonnonlain kaltaista "söpöyttä", vaan koska on evoluution kannalta tärkeää, että aikuiset huolehtivat vauvoista. Ne perintölinjat, joissa vanhemmat eivät pitäneet lapsiaan söpöinä, ovat kuolleet pois, koska niissä jälkeläisistä ei pidetty tarpeeksi hyvää huolta."

Viehtymys ihmismäisiin ja lapsenomaisiin piirteisiin näkyy vaikkapa litteänaamaisten koirien jalostuksessa. Hyvä esimerkki on myös Mikki Hiiren "evoluutio". Terävänenäinen oikeaa hiirtä muistuttava hahmo muuttui asteittain ihmismäisemmäksi ja lapsenomaisemmaksi. 

Joillekin eläimille ihmismäiset ja vauvamaiset piirteet voivat koitua kohtalokkaiksi. En linkitä tähän yhtään söpöä youtubevideota lemmikkihidasloreista (Nycticebus), koska netissä leviävät kuvat ja videot ovat tutkimuksen mukaan lisänneet laitonta pyyntiä ja kauppaa näillä muutenkin hyvin uhanalaisilla eläimillä. Rotta on siitä huoleton lemmikki, että se ei ainakaan ole kuolemassa luonnosta sukupuuttoon.

Yksi omia suosikkieläimiäni on korvajerbo (Euchoreutes naso) - kengurun tavoin hyppivä valtavan isokorvainen salaperäinen jyrsijä Mongolian aavikoilta. Korvajerbon elämäntavoista ei tiedetä oikein mitään. Eläin on myös hurmaavan söpö... Korvajerbosta ja muista jerbolajeista kiertää netissä kuvia ja videoita ja niilläkin käydään epäilemättä laitonta lemmikkikauppaa.

Olisihan korvajerbo minustakin aivan mahtava lemmikki, mutta ottaisin kyllä ensin hyvin tarkkaan selvää, mistä eläimet ovat peräisin. On surullista, jos lemmikkieläimiksi pyynti johtaa harvinaisen eläimen vähenemiseen luonnosta ja voi jopa olla se viimeinen niitti joka vie eläimen sukupuuttoon.

Oikea tapa edetä harvinaisten ja huonosti tunnettujen eläinten suhteen olisi tutkia niitä ensin luonnossa ja selvittää kuinka uhanalaisia ne ovat ja sitten tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan suojella eläinten elinalueita ja perustaa niille kontrolloitu lisääntymisohjelma maailman eläintarhoihin. Valitettavan usein tietysti tällainen on tavoittamaton ihanne. Onneksi korvajerbo on mukana ainakin yhdessä suojeluprojektissa.

Lisäys 4.9.2013: Eläinten söpöydestä osa II: Kuka pelkää rottia, käärmeitä, oravia, majavia...

Liian helppoa

Sofia oppi pelaamaan koripalloa 19.4.2013. Sillä oli ikää silloin 81 päivää ja se oli harjoitellut koripalloa 43 päivää. Näin siitä tuli yksi Heurekan nuorimpia koripalloammattilaisia kautta aikain ja Sofian loppukiri harjoituksissa oli taatusti paras ikinä.

Sofia oli harjoituksissaan näyttänyt alun nopean edistyksen jälkeen vähän jumittuneen korin korkeuksiin neljä tai viisi. Se ei näyttänyt ymmärtävän, että mitä pallolle oikein pitäisi tehdä. Korin päällä Sofia siirteli palloa edestakaisin ja sukelsi välillä itsekin koriin pallon kanssa ja veti sitten pallon takaisin ylös katsoen kysyvästi, että "näinkö?".

Vika oli siinä, että Sofialta vaaditut tehtävät olivat liian helppoja.

Yksi kouluttaja oli huomannut, että korittaminen sujui Sofialta paremmin, kun koria nostetaan korkeammalle. Koria nostettiin kahdessa päivässä viitosesta kahdeksikkoon.
 
Seuraavasta päivästä tuli sitten Sofian superpäivä. Päivän toinen peli oli käynnissä ja pelissä olivat mukana kirjavien joukkueen Asta ja yksiväristen joukkueen Minerva, Estelle ja Elvi.

Sofia tuli mukaan peliin hääräämään, niin kuin se oli monta kertaa aiemminkin tehnyt. On aina hyvä merkki, kun nuori rotta tulee rohkeasti pelikentälle, vaikka kirkkaat pelivalot palavat ja lasin takaa näkyy ja kuuluu peliyleisö.

Yksiväristen korilla oli pelissä kova kuhina. Sofia nappasi pallon porukan keskeltä, kuljetti sen koko kentän mitan omaan päätyynsä ja koritti! Korin korkeus oli 11...

Innoittajan selostuskin oli mennä tempauksesta sekaisin. Ei tuon tuollaista pitäisi osata... Se on niin pienikin, hädin tuskin ylettyy noin korkealla olevaan koriin... Kuljetuksiakin on tehty harjoituksissa vasta puolimatkasta kenttää...

Sofia todisti samassa pelissä vielä, että ensimmäinen kori ei ollut mikään vahinko; se teki vielä kolme hienoa koria lisää.

Vastustajan päässä Sofia huomasi ilmeisesti myös, että "onhan tuossa kori lähempänäkin" ja teki omankin korin (korkeudelle 12...). Mutta väärään päähän korittaminen on virhe, joka on helppo korjata.

Yritin vähän toppuutella innostusta. Mitään kiirettä ammattilaiskentille ei Sofialla tosiaankaan ollut. Rauhassa saisi harjoitella vielä pitkään.

Sofiaa ei kuitenkaan toppuuteltu. Harjoituksissa pelin jälkeen huomasin, että korittaminen korkeuteen 11 sujuu helpommin kuin korkeuteen kymmenen. Ilmeisesti syy on siinä, että pallosta on vaikeampi pitää enää kiinni niin korkealla, se on melkein pakko pudottaa koriin.

Harjoitusten jälkeen päästin Sofian vielä päivän kolmanteenkin peliin mukaan. Se paineli kentällä taas kuin elohopea ja teki viisi koria.

Nyt Sofia pelaa jo säännöllisesti koripallo-otteluita. Varmuuden vuoksi se saa vielä koritella ihan yksinkin, että varmasti tuntisi saavansa koritella tarpeeksi.

Välillä pelaamassa ovat olleet kaikki seitsemän rottaa yhtäaikaa ja Sofia on pärjännyt hienosti joukossa. Kaikki Heurekan tämän hetkiset rotat ovat onneksi luonteeltaan rauhaarakastavia eivätkä äksyile nuoremmilleen kentällä. On hauskan näköistä kun Sofia vilistää peleissä isompiensa seassa pienen rotan ehtymättömällä puhdilla.

Kun Sofia oppi pelaamaan se ohitti samalla taidoissa Hilpan, joka oli aloittanut harjoittelun kaksi kuukautta Sofiaa aiemmin. Hilpankin harjoitukset etenivät alkuun vauhdilla. Sitten tuli pulma, kun Hilppa oppi yhden asian väärin. Se siirsi palloa korirenkaan yli eikä renkaasta sisään. Jo opitusta poisoppiminen on yleensä vaikeampaa kuin uuden asian oppiminen.

Hilpan ihan ensimmäisiä koripalloharjoituksia.

Ehkä Hilpallekin tehtävä oli liian helppo. Sofian tavoin se ei millään malttaisi laskea pallosta irti. Hilppa tuntuu ajattelevan, että "eihän tämä näin yksinkertaista voi olla, että pudotan vain pallon koriin".

"Eihän täältä mahdu."

Toisin kuin Sofian kohdalla, korirenkaan nostaminen ei auttanut. Tällä hetkellä yritämme, että raaskisiko Hilppa päästää irti pallosta ajoittamalla naksautuksen tarkasti hetkeen kun pallo on korin päällä ja pitämällä palkkiokäden liikkumattomana ja piilossa kunnes pallo putoaa koriin.

Tänään Hilpan harjoitukset sujuivatkin oikein hyvin. Aivan pian sekin on varmasti oikea koripalloammattilainen.

-Mikko