Rotta kulttuurisena eläimenä

Löysin kiintoisan artikkelin rottien ja ihmisten suhteesta. Antropologi Birgitta Edelmanin mukaan nykyinen ihmisten yleisesti tuntema inho rottia kohtaan on lähtöisin 1800-luvulta viktoriaanisesta Englannista, jolloin nykyisen kaltainen puhtauskäsitys keksittiin. Ennen 1800-lukua Englannissa ei ollut viemäröintiä eikä nykyisen kaltaista yleistä erottelua likaisen (’alhaisen’) ja puhtaan välillä. Kun hygieniaan alettiin kiinnittää huomiota ja kaupungin jätevedet alettiin laskea maanalaisiin viemäreihin, niissä asuvat rotat saivat samalla inhottavan leiman.

Englannista tuli myös oletettavasti maailman ensimmäinen rottakasvattaja Jack Black, joka pyydysti erikoisen värisiä villirottia, onnistui jalostamaan niitä ja myi kehittämiään valkoisia värimuunnoksia erikoisiksi lemmikeiksi yläluokan rouville. Valkoista värimuunnosta pidettiin ’puhtaampana’ kuin tavallista ruskeaa rotan turkin väriä.

(Kuvassa Black Jack, "Hänen Majesteettinsa rotanpyydystäjä". Lähde: Mayhew, H. 1851. 'London Labour and the London poor', Volumne 3, pg. 11, Wikipedia Creative Commons-lisenssillä)

Sen jälkeen rotta on esitetty populaarikulttuurissa kaksijakoisesti: toisaalta hellyttävänä karvapallona, toisaalta pelottavana tuhoeläimenä.

(Kuva: Disneyn ja Pixarin elokuvasta Your Friend the Rat, jonka pohjalta Rottatouille tehtiin. Wikipedian Creative Commons-lisenssillä)

Useinkaan populaarikuvastossa ei ole otettu huomioon eläinten käyttäytymistieteilijöiden havaintoja siitä, että rotat ovat yhtä leikkisiä kuin koirat ja yhtä siistejä kuin kissat (kirjoittaja huomauttaa myös, että vaikka pulut ovatkin ihmisille rauhan symboleja, ne eivät ole erityisen rauhaa rakastavia lintuja - eivätkä pöllöt ole olennaisesti muita lintuja viisaampia!). Niille on siis annettu inhottavan leima kulttuurisista syistä, jotka eivät liity mitenkään niiden ’luonnolliseen’ puhtauteen.

Edelman sanoo, että nykyisin lemmikkieläimiin suhtaudutaan yhä useammin ’luonnollisesti’. Rotanomistajat ymmärtävät nykyisin paremmin kuin 1800-luvulla, että heidän lemmikkinsä ovat eläimiä, joilla on eläinten tarpeet, eivätkä ne ole pelkkiä kodin koristuksia tai leluja.

Artikkeli:

Edelman, Birgitta 2002: 'Rats Are People, too!' Rat-Human Relations Re-Rated. Anthropology Today 3 (Vol. 18): 3-8.