Millaista on olla eläin?

Ensi lauantaina 29.8. kello 14- 15 Helena Telkänranta pitää Heurekan auditoriossa luennon siitä miten eläimet kokevat maailmansa. Telkänranta tutkii eläinten käyttäytymistä ja kognitiota Helsingin yliopistossa ja häneltä on juuri ilmestynyt kirja "Millaista on olla eläin?" (SKS). Tarkemmat tiedot luennosta löydät Heurekan tapahtumat -linkin takaa. Jos haluat ottaa varaslähdön luennolle ja eläytyä kotonasi vaikkapa kalkkarokäärmeen kokemusmaailmaan, kannattaa vilkaista Helsingin sanomien arvio kirjasta .

Telkänranta on tehnyt tutkimustyötä myös meidän rottiemme parissa. Hänen blogikirjoituksensa aiheesta löydät täältä . Tutkimuksessa testattiin lämpökameran ja ultraäänimikrofonin käyttöä rottien käyttäytymisen seurannassa. Käytettävät menetelmät olivat ehdottoman eläinystävällisiä ja tavoitteena oli kehittää keinoja, joilla voitaisiin ymmärtää paremmin eläimiä ja ennustaa niiden käyttäytymistä.

Itse ehdin vasta tänään avaamaan kirjan, mutta odotan jo innolla pääseväni käsiksi popularisoituun tietoon siitä, mitä tällä hetkellä tiedetään eri eläinlajien kognitiosta. Eläinten koulutuksen kannalta koulutettavan eläinlajin "sielunmaiseman" ymmärtäminen on pohja kaikelle. Täyttämällä eläimen lajityypilliset tarpeet niin hyvin kuin mahdollista myös varsinaisen koulutuksen ulkopuolella, saadaan aikaiseksi hyvinvoiva koulutettava, jolla on mielenkiintoa ja energiaa olla koulutettavana. Oikein toteutettuna koulutus on osa lemmikkieläimen tai työeläimen (esim. työkoirat)  hyvinvointia.

- Mirjami

Rottien punaiset kyyneleet

Rottien parissa saattaa törmätä pelottavan näköiseen ilmiöön; rotan silmät tai sieraimet näyttävät olevan veren tahrimat. Yleensä kyseessä on kuitenkin rotille luontainen punainen erite, porfyriini.

Verenpunaista porfyriinipitoista eritettä tuottavat Harderin rauhaset, jotka sijaitsevat lähellä rotan silmiä. Harderin rauhaset löytyvät kaikilta vilkkuluomen omaavilta selkärankaisilta (niin nisäkkäiltä, linnuilta, matelijoilta kuin sammakkoeläimiltäkin), mutta ne ovat erityisen isot jyrsijöillä ja sorkka- ja kavioeläimillä. Ihmisilläkin on vilkkuluomen tapaan surkastuneet Harderin rauhaset.

Rotilla Harderin rauhasen erite koostuu pääosin lipideistä (rasvoista) sekä melatoniinista ja porfyriinistä. Arvellaan että sen tarkoituksena on kosteuttaa silmää ja vilkkuluomea, mutta sen merkitystä ei kunnolla tunneta. Linnuilla Harderin rauhanen liittyy immuunijärjestelmään eli kehon puolustusjärjestelmään. Gerbiileillä se taas osallistuu kehon lämmönsäätelyyn ja hamstereilla yksilöiden väliseen viestintään, feromoneihin.

Mitä yhteistä on hemoglobiinilla, klorofyllillä ja rottien kyynelillä? 

Porfyriini on orgaaninen yhdiste, joka koostuu neljästä pyrrolirenkaasta. Pyrroli on neljän hiiliatomin ja yhden typpiatomin muodostama viisikulmion muotoinen rengas. Porfyriinit muodostavat tärkeän orgaanisten yhdisteiden ryhmän ja niitä löytyy kaikkialta elollisesta luonnosta. Niiden erikoisuus on se, että ne voivat sitoa keskelleen metalli-ioneita.

Porfyriiniä kutsutaan ferroporfyriiniksi tai hemiksi, jos sen keskelle on sitoutunut rautaioni. Tätä ferroporfyriiniä on meidän veremme punasoluissa sitomassa happea. Porfyriiniä, jossa keskelle on sitoutunut magnesium-ioni, löytyy puolestaan klorofyllistä. Klorofyllin avulla kasvit yhteyttävät eli sitovat auringonvaloa ja muuntavat sen kemialliseksi energiaksi (sokereiksi).

Pitäisikö punaisista kyynelistä huolestua? 

Porfyriinin näkyminen silloin tällöin pieninä määrinä silmäkulmissa tai kuonossa on siis rotille normaalia. Rotan pestessä itseään se levittää eritettä myös turkkiinsa, mikä saattaa aiheuttaa punertavaa tai kellertävää värjäytymää vaaleiden rottien turkkiin. Porfyriinin eritys lisääntyy rotan iän mukaan, kunnes kahden vuoden iässä sen määrä alkaa jälleen laskea.

Stressi lisää porfyriinin eritystä, joten jos eritettä näkyy paljon ja usein, on liiallisen erityksen syy tarpeen selvittää. Syynä liikaeritykseen voi olla sairaus (esimerkiksi hengitystieinfektio) tai kivut. Myös ympäristöolot kuten liian pieni häkki tai vaikkapa ympäristössä olevat ärsyttävät aineet (esimerkiksi pesuaineiden hajusteet) voivat lisätä eritteen määrää. Jos siis huomaat rotallasi punaisia kyyneleitä, kannattaa niiden vointi ja hoito tarkistaa ja kääntyä eläinlääkärin puoleen, jos punaisia kyyneleitä näkyy koko ajan.

Pia Mäkelä

Rotta haluaa nähdä aina ylöspäin - molemmilla silmillään

Rotan silmissä on pupillit ihan niin kuin kaikilla selkärankaisilla eläimillä. Mustia pupilleja ei vain ole helppo rotan silmistä helppo huomata, koska pupilleja ympäröivä iiris on myös musta eikä esimerkiksi sininen, vihreä tai ruskea niin kuin ihmisellä. Oikein tarkkaan katsomalla pupillit erottaa kyllä ja salamavalolla otetuissa kuvissa ne paljastuvat usein kirkkaina täplinä.

Kun tutkijat seurasivat rottien pupillien liikkeitä minikokoisilla kameroilla, paljastui yllättäviä asioita (Wallace ym. 2013). 

Tutkitaan ensin ihmisen silmiä. (Kokeile tätä: katso silmiäsi peilistä ja yritä nähdä omien silmiesi liikkuvan...*)  Ihmisen silmät liikkuvat aina samaan tahtiin ja yleensä myös samaan suuntaan. Vain hyvin lähellä olevia kohteita katsellessa pupillit liikkuvat eri suuntiin, jolloin silmät katsovat kieroon.

Rotan silmät liikkuvat myöskin aina samaan tahtiin, ne eivät sentään liiku toisistaan riippumattomasti niin kuin kameleontilla, mutta ihmisestä poiketen rotan silmät liikkuvat kauas katsellessakin hyvin usein eri suuntiin, joko kieroon tai harittamaan. 

Rotalle tärkeintä vaikuttaa olla nähdä aina ylös. Sen molemmat silmät liikkuvat niin, että näkymä ylöspäin säilyisi koko ajan molemmilla silmillä. 

Kun rotta nostaa kuonoaan ylös, sen molemmat silmät liikkuvat kohti kuononpäätä, kun se painaa päätään alas, molemmat silmät liikkuvat taaksepäin. Kun rotta kallistaa päätään, alammaksi jäävä silmä liikkuu ylöspäin ja ylempi silmä alaspäin.

Miksi näin, miksi lemmikkisi haluaa aina katsella ylöspäin? Todennäköistä selitystä pitää lähteä hakemaan luonnosta. Turvallisista tunneleistaan taivasalle seikkailemaan lähteneen rotan on syytä säilyttää koko ajan näkymä ylöspäin, koskaan ei tiedä onko siellä haukka tai pöllö väijyssä.

* Omien silmien liikkeen näkeminen ei onnistu pelkästään peiliin katsomalla, mutta peilin, sopivan suodattimen ja pöytälampun avulla kikkailemalla voi onnistua nappaamaan omat silmät näkyviin kesken silmien liikkeen (Tatler ja Troscanko 2002).

Mikko Kolkkala 

Viitteet:

Wallace, D.J., Greenberg, D. S., Sawinski, J., Rulla, S., Notaro, G. ja Jason N. D. Kerr, J. N. D. 2013: Rats maintain an overhead binocular field at the expense of constant fusion. Nature 498: 65-69.

Tatler, B. W. ja Troscanko, T. 2002: A rare glimpse of the eye in motion. Perception 31: 1403-1406. PDF

Rottajengi leikki susijengiä

Lehdistö oli paikalla, kun Heurekan rotat pelasivat tunnelmaan virittävän ottelun ennen Suomen ja Turkin välistä kohtaamisesta parhaillaan käynnissä olevissa koripallon MM-kisoissa.

Suomen koripallojoukkue on saanut lempinimen susijengi.

Yksiväristen rottien joukkue sai tällä kertaa edustaa Suomea ja kirjavien joukkue Turkkia, kun rotat "ennustivat" illan koitoksen lopputulosta.

Molemmat rottajoukkueet olivat edustuspelissä huikeassa vireessä.

Rottien ottelun lopputuloksen jännitys säilyi myöhempään videotarkistukseen asti, koska koreja syntyi niin tiuhaan tahtiin, että pisteitä ei ehtinyt laskea.

Yleisöstä niukka enemmistö oli sitä mieltä, että "Suomi" voitti. Pistelaskenta oli kuitenkin lahjomaton. Komean matsin lopputulos oli lopulta yllättävän selvä "Turkin" voitto 58:38.

Lopputulokseen saattoi vaikuttaa se, että "Suomella" oli pelissä vain kaksi pelaajaa ja "Turkilla" neljä ja välillä viisikin... 

Rottakoripalloa pelataan Heurekassa sillä periaatteella, että aina ne pelaavat, jotka haluavat pelata. Tällä kertaa Turkkia edustaneilla kirjavilla rotilla sattui olemaan kovemmat pelihalut.

Illan MM-ottelu (ihmisten) oli sitten tiukka ja jännittävä. Varsinainen peliaika päättyi tasan 68:68. Jatkoajan jälkeen lopputuloksena oli Turkin voitto 77:73.

Pelin (rottien) videokooste on nähtävissä Iltasanomien sivulla: http://www.iltasanomat.fi/urheilu/art-1288733097854.html

Koripallorotat tiedettä tekemässä

Heurekan koripallorotat osallistuivat hiljattain tutkimukseen, jossa testattiin lämpökameran ja ultraäänimikrofonin käyttöä rottien käyttäytymisen seurannassa.

Tutkimus oli osa Heurekan yhteistyötä Helsingin yliopistossa toimivan Vertailevan kognition tutkimuskeskuksen kanssa. Keskuksen erikoisalana on uusien, eläinystävällisten menetelmien kehittäminen eläinten käyttäytymisen ja kokemusten tutkimiseen. 

Samassa projektissa lämpökameraa testattiin myös muun muassa aasialaisilla työnorsuilla.

Lämpökameran kuvassa lämpimimmät alueet näkyvät valkoisina ja punaisina, viileimmät mustina ja violetteina.

Perimmäinen tavoite tässä tutkimuksessa on kehittää keinoja, joilla kuka tahansa voisi nykyistä paremmin ymmärtää eläimiä ja ennustaa niiden käyttäytymistä. 

Tarkentunut tieto auttaa parantamaan rottien oloja eri puolilla maailmaa, niin lemmikkeinä kuin koe-eläinlaboratorioissa. Työnorsujen maailmassa sen odotetaan pelastavan myös ihmishenkiä.

Tutkimuksen tarkemmat tulokset tullaan julkistamaan analyysien valmistuttua. Lisää tietoa on odotettavissa myös tällä palstalla.

-Helena Telkänranta

Rotat filmitähtinä

Hollywood on hyödyntänyt jo pitkään rottia elokuvissaan. Pitkään rotat kuvattiin vain saastaisina ruton ja taudin levittäjinä, mutta nykyään monet jo tietävät kesyrottien söpöyden ja hurmaavan luonteen ja onpa jopa useita elokuvia, joissa rotat ovat pääosassa. Seuraavan linkin takaa löytyy kymmenen elokuvan lista, jossa karvaiset kaverimme hiirien lisäksi ovat jollain tavalla pääosassa.

http://listverse.com/2007/11/10/top-10-films-featuring-rats-and-mice/

Kun edelleen googlen ensimmäinen mainoslinkki hakusanalla "rotta" tuottaa tuholaistorjuntafirmojen yhteystietoja, on miellyttävä huomata, että kesyrottien suosio on kasvussa. Kesyrotta kun polveutuu villistä serkustaan isorotasta, mutta harva tietää, että kesyrotat ovat ovat yksiä vanhimmista lemmikkijyrsijöistä. Rottia kun pidettiin lemmikkeinä jo 1800-luvulla! Ei siis ihmekään, että Hollywood on tarttunut rotta-aiheisiin jo useamman elokuvan verran.

Heurekan koripallorotat ovat myös esiintyneet mediassa jo useamman ammattikoripalloilijasukupolven verran. Koripallorotat ovat jopa auttaneet lottorivin arvonnassa, mutta päävoittoa ei sillä kertaa onnistuttu saamaan. Kuten Hollywood-uratkin ovat noususuhteisia, niin samoin ovat koripallotähtienkin urat. Pienistä kentistä on suuri harppaus ammattilaisareenoille.

Kaksi tuoretta pelaajaa - äänestä nimistä!

Heurekaan on saapunut kaksi rotanpoikasta, yksi kumpaankin joukkueeseen koulutettavaksi.

Heta vai Sanni?

Ruskean- ja valkoisenkirjava poikanen saapui ensin, ja on ehtinyt jo sopeutua laumaan hienosti. Myös koripalloharjoitukset ovat lähteneet hyvi käyntiin. Kaverin väritys on veikeä, sillä ruskean pään lisäksi sillä kulkee ruskea raita selässä päästä häntään saakka.

Pinja vai Tarja?

Harmaa yksivärinen tuli hieman kirjavan jälkeen. Sitä kiusattiin aluksi enemmän, mutta nyt sekin pärjää jo isompien porukassa. Innokas treenaaja alkoi melko pian kuljettaa palloa kentällä, ja osaa jo muutaman päivän harjoittelun jälkeen viedä pallon hienosti oman korin luokse.

Poikasten nimistä voi äänestää Heurekan Facebook-sivulla. Kirjavan nimeksi tulee joko Heta tai Sanni, ja harmaan nimeksi joko Pinja tai Tarja. Linkki äänestykseen tässä: Poikasten nimiäänestys

Naksutinkoulutuksen historiaa ja nykypäivää

Olen usein kuullut väitteen, että naksutinkoulutus-menetelmän eläintenkoulutuksessa keksi biologi Karen Pryor delfiineille. Oikeastaan hän kuitenkin vain toi menetelmän käyttöön laajalle yleisölle kirjojensa myötä.

Monia hyviä keksintöjä on keksitty alunperin sotimistarkoitukseen, johtunee siitä, että siihen on oltu valmiita pistämään paljon rahaa. Naksutinkoulutustekniikkaa käyttivät jo 1944-1945 Brelandit laivaston eläintenkoulutusohjelmassa. He kouluttivat kyyhkyjä nokkimaan pommeja jolloin pommi saadaan varmasti tarkkaan osoitteeseen. Lähdettyään armeijasta ja perustettuaan yrityksen ABE, "Animal Behaviour Enterprises", he kouluttivat monia eri eläimiä ja myös muutaman koiran naksutinkoulutustekniikalla. He yrittivät esitellä tekniikkaa koirankouluttajille 1940- ja 50-luvuilla. Koiraihmiset eivät kiinnostuneet. Silloin vasta keskusteltiin siitä kuinka palkitseminen voisi olla parempi tapa kouluttaa koiria kuin rankaiseminen.

Nykyään koirankoulutuksessa on jo yleisesti hyväksyttyä, että kouluttaessa palkitsemalla saa parempia tuloksia kuin kouluttamalla pakolla. Naksutinkoulutus on hyvin laajasti käytössä koirapiireissä. 1990-luvulla alettiin tekniikkaa käyttää koulutuskentillä, ja se avasi monen kouluttajan silmät: parempia tuloksia palkitsemalla, ja koulutus eläimestä jopa kivaa!

Ehkä sama ulottuu jonain päivänä hevostenkin koulutukseen. Hevosten koulutuksessa on vielä yleistä, että käytetään raippaa, kannuksia ja rangaistuksia. Tuntuu oudolta kuinka ratsastuskouluissa opetetaan lapsia: "lyö sitä jos se ei tottele". Kukaan tuskin enää opettaisi ketään lyömään koiraansa jos se ei tottele. Kaikki hevosten koulutuksessa ja ratsastuksessa perustuu negatiiviseen vahvisteeseen. Positiivista vahvistamista pelätään syvään juurtuneiden uskomusten takia: se oppii näykkimään jos palkitsen sitä herkuilla. Negatiivisessa vahvisteessakaan ei ole mitään pahaa, jos sitä opetetaan käyttämään oikein. Aina ensin aloitetaan mahdollisimman pienellä avulla, jota tarvittaessa voimistetaan. Paine poistuu heti kun eläin reagoi halutulla tavalla. Näin eläin oppii, että omalla toiminnalla voi poistaa paineen ja voi toimia jo helläänkin apuun reagoimalla. 

Löytyy kuitenkin uran uurtajia ja pioneereja hevostenkin kouluttamisessa operantilla koulutuksella ja positiivisella vahvistamisella, Suomestakin mm. Tuire Kaimio. Useimmat ihmettelevät nähdessään miten erilailla käyttäytyy hevonen, joka on koulutettu palkitsemalla. Kuulopuheiden mukaan vain palkitsemalla koulutetut hevoset menevät passagea "lennokkaasti" ja näky on aivan erilaista kuin perinteisesti negatiivisella vahvisteella koulutettujen menestyneiden kouluhevosten meno.

Sama menetelmä toimii siis lähes kaikilla eläinlajeilla. Lemmikkinsä elämään voi tuoda lisää hyvinvointia kouluttamalla sitä naksuttimella. Koirat, kissat, linnut, pikkujyrsijät, kaikki saavat lisävirikkeitä ja aivojumppaa koulutushetkistä. Arkitottelevaisuuden lisäksi voi opettaa vaikka sirkustemppuja. 

Ei voida kuitenkaan unohtaa miten tärkeää on tuntea kyseisen eläinlajin käytös luonnossa. Kaikki hyvät eläintenkouluttajat ovat viettäneet tuhansia tunteja vain tarkkaillen eläimiä, jotta oppivat minkälaista niiden lajityypillinen käyttäytyminen on.

Minkälaisia eläimiä sinä olet kouluttanut naksuttimella ja miten on sujunut? Olisiko jakaa hauskoja temppuja joita voisi opettaa lemmikeilleen?

Lisälukemista:

http://www.freewebs.com/klikki/bobbailey.html

http://rantahiekkaa.wordpress.com/2012/09/21/naksutinkoulutuksen-haasteista/

http://elainkoulutus.wordpress.com/tag/hevonen-naykkii/

rotat töissä

Heurekan rotat pelaavat työkseen koripalloa. Tai no, ehkä vosi sanoa, että enemmänkin harrastavat koriksen pelaamista. Ruokaahan saa, vaikkei jaksaisi pelaillakaan.

Rottia voisi kouluttaa työskentelemään myös ihmisen apuna. Tansaniassa koulutetaan rottia etsimään hajun perusteella maamiinoja. Hollannissa on aloitettu rottien koulutus poliisirotiksi. Niillä on jopa parempi hajuaisti kuin koirilla ja ne oppivat erottamaan hajuja alle kuukaudessa kun koirien koulutus kestää kuukausia.

Mutta eivät rotat kokonaan koiria tule syrjäyttämään poliisivoimissa. Rotalla kun on luontainen neofobia, eli uusien asioiden pelko. Jos villirotan eteen asetetaan outoa, uutta ruokaa, ne ei koske siihen viiksikarvoillakaan. Sen tähden rottia voi olla hankala myös myrkytttää. Poliisirotilla neofobia aiheuttaa sen, etteivät rotat koe oloaan turvalliseksi vieraissa paikoissa eikä niitä voi kuljettaa rikospaikoille. Tutkimusmateriaali on tuotava rottien luokse. Mutta silloin kun se on mahdollista, rotilta saa tulokset nopeammin kuin laboratoriosta. Esimerkiksi ruutia rotat haistavat paljon nopeammin kuin mitä laboratoriotulosten odottaminen kestää.

Neofobia näkyy Heurekan rotissa mm. siinä ettei ovesta livahdeta karkuun vaikka se joskus auki olisikin. Näyttelyistä kuuluu oudot äänet ja hajut eikä sinne heti olla karkaamassa.

Linkki juttuun poliisirotista:
http://www.spiegel.de/international/europe/dutch-police-train-rats-to-aid-crime-investigations-a-922413.html

Kuka pelkää rottia, käärmeitä, oravia, majavia...?

Tämä on jatkoa aiemmalle Eläinten söpöydestä -jutulle. Käärmepelon mahdollinen synnynnäisyys herätti kiinnostusta ja tutkin asiaa vähän enemmän. Ei hätää, palaan kyllä jutun aikana käärmeaiheesta takaisin rottien pariin. Mutta aloitetaan vauvoista.

Vauva oppii hyvin nopeasti erottamaan kasvoja esittävän kuvan satunnaisista silmiä, suuta ja nenää esittävien kuvioiden yhdistelmistä (ja hymyilemään näille "kasvoille").

Kuva: twistedsifter.com/2013/05/50-faces-in-everyday-places/

Ihminen näkee kasvoja helposti sielläkin missä niitä ei ole (kuten Marsissa). Aivoissa on synnynnäinen valmius oppia tunnistamaan kasvot, pieni näköärsyke rittää kyvyn pikaiseen kehittymiseen. Toisaalta, jos lapsi syntyy sokeana, kasvoja ei tietenkään opi tunnistamaan. Onko kasvojen tunnistaminen siis synnynnäinen ominaisuus vai ei?

Käärmepelon kanssa voi olla sama juttu, kuin kasvojen tunnistamisessa. Aivot voivat olla herkkiä kehittämään pelon käärmeitä kohtaan. Pieni ärsyke kriittisellä iällä riittää, esimerkiksi käärmehavainto ja aikuisten huuto "Käärme, hui KAMALAA, äkkiä pois sieltä!" Jälki voi olla hyvin pysyvä ja johtaa jopa fobiaan.

Kymmenen vuotta vanha yhteenvetoartikkeli aiheesta spekuloi, että käärmepelkoalttius voisi olla kehittynyt nisäkkäiden aivoihin jo dinosaurusten aikaan (Öhman ja Mineka 2003). Hyvin mahdollista, mutta suoraa näyttöä tällaisesta ei tietääkseni ole. Herkkyys käärmeiden pelkäämisen kehittymiseen on voinut tietenkin olla etu luonnonvalinnassa niissä elinympäristöissä, missä myrkkykäärmeiden aiheuttama vaara on ollut merkittävä.

Rotan hännän suhteen ajatukseni oli, että se voisi ulkomuodoltaan ja liikkumiselta olla "tarpeeksi lähellä" käärmesignaalia aivoille ja käynnistää inhoreaktion kehittymisen. Varsinkin jos joku mekastaa vieressä, että "Hyi rotta!"... Pelkojen kehittymisherkkyydessä voi tietysti olla myös yksilöllistä vaihtelua.

Sellaisen anekdootin olen kuullut (rotta-!) tutkijalta, joka on viettänyt aikaa Madagaskarilla, että lapset siellä päin usein leikkivät ja pelleilevät käärmeiden kanssa eivätkä pelkää niitä. Madagaskarilla melkein kaikki käärmeet ovat myrkyttömiä, eikä yksikään laji ole ihmiselle vaarallisen myrkyllinen.

Itse muistan pikkupoikana napanneeni vaskitsaa hännästä kiinni. Minulle oli ilmeisesti jo kerrottu, että ne ovat harmittomia liskoja. (Sen sijaan kukaan ei ollut kertonut, että vaskitsa voi tipauttaa häntänsä sisiliskon tavoin. Vaskitsaparka...)

Kyistä varmasti olin kuullut varoittelua, mutta en muista niitäkään pelänneeni, harmitti vain kun joillain oli tapana tappaa näitä hienoja eläimiä, kun sellaisia näkivät. Paljaisiin häntiinkään minulla ei ollut selvästikään kehittynyt lapsena pelkoreaktiota; sukulaistädit kauhistelevat vieläkin, kun nappasin kuivaan kaivoon joutuneen hiiren hännästä kiinni ja toin näytille.

Yhden tutkimuksen mukaan 3-4 vuotiaat lapset erottavat iskemään valmistautuvan käärmeen kuvan kukkien kuvien joukosta nopeammin kuin lepäävän käärmeen kuvan (Masataka ym. 2010). Totta puhuen tämä tutkimus ei minusta kerro muuta kuin jo edellä mainitusta kasvojen tunnistuksesta, ihmisen aivot ovat erittäin tehokkaita erottamaan kasvoja. Iskevän käärmeen silmät ja suu erottuvat paremmin kuin makaavan ja siksi kuvat niistä löytyvät nopeammin.

Käärmepelkoa on hankala tutkia ihmisillä, koska useimmiten ihmisillä on ainakin jotain kokemusta käärmeistä ja 3-4 vuotiaatkin ovat yleensä ainakin kuulleet jotain juttua käärmeistä, vaikka eivät olisi niitä vielä nähneetkään. Yksi poikkeus tulee mieleeni: pohjoisilla napa-alueilla olisi varmasti ollut aikanaan ihmisiä, jotka eivät tienneet käärmeistä mitään - mutta eipä tainnut kukaan silloin keksiä viedä käärmeitä näytille eskimoille! 

Muilla kädellisillä kuin ihmisellä käärmepelkoa on hiukan helpompi tutkia muilla kädellisillä kuin ihmisellä. Charles Darwin teki havaintoja, että eläintarhassa simpanssit pelkäävät käärmeitä, mutta eivät kilpikonnia. Kumma kyllä juuri tämän pidemmälle ei tämän aiheen tutkimuksissa ole Darwinin päivistä edetty.

Kyselin asiaa tutkijalta, joka on erikoistunut simpanssien ja muiden kädellisten tietoisuuteen, persoonallisuuteen ja evoluutioon. Tutkija itse on käyttänyt kumikäärmeitä menestyksellisenä pelottimena eläintarhan simpansseilla ja marmoseteilla, mutta mistään kattavista kädellisten käärmepelon tutkimuksista tutkijakaan ei ollut tietoinen.

Yhden tutkimuksessa vertailtiin alunperin luonnosta pyydystettyjä ja koko ikänsä laboratoriossa eläneitä "käärmenaiiveja" makakeja (Mineka ym. 1980). Makakit olivat kokeessa nälkäisiä ja niille tarjottiin niiden suosikkiruokia, mutta apinan ja herkkupalan väliin sijoitettiin oikea käärme, aidon näköinen lelukäärme, vähemmän aito kuminen käärme, erivärisiä sähköjohtoja tai kontrolliksi puupalikoita.

Laboratoriossa kasvaneet makakit eivät pelänneet edes oikeaa käärmettä, vaan syöksyivät herkkujen kimppuun. Villiä alkuperää olevat makakit oikea käärme pysäytti ja käärmeen näköiset lelut olivat melkein yhtä ylittämätön este. Sähköjohtojakin jäätiin tutkimaan joksikin aikaa ennen kuin uskallettiin ne ohittaa. Pidemmässä kokeessa luonnosta kotoisin olleet apinat lopulta saattoivat uskaltautua käärmeen ohi, mutta pelko palasi, kun koe uusittiin tauon jälkeen.

Johtopäätösten vetäminen laboratorion poikkeusoloista luonnonoloihin on tietysti aina epävarmaa. Luonnossa kädellisillä käytännössä aina on kokemusta käärmeistä. Ihmisapinoiden voisi hyvinkin uskoa tunnistavan luonnossa vaarattomia käärmeitä vaarallisista ja välittävän tätä tietoa sukupolvesta toiseen.

Käärmepelon synnynnäisyys on hankala tutkittava ja hankala määriteltävä. Sen sijaan hypoteesin rottapelon synnynnäisyydestä voi kumota parillakin perusteella. Ainakin jos tarkoitetaan nimenomaan Rattus-suvun oikeita rottia.

Ensimmäinen peruste on se, että aikaa ei ole ollut riittävästi. Euroopassa ihmiset ovat olleet mustarotan ja sitten rotan kanssa tekemisissä vasta noin kolmesataa vuotta. Ihmissukupolvia on ollut aivan liian vähän hypoteettisten ”rottapelkogeenien” yleistymiseen.

Rottien kotiseudulla Kaakkois-Aasiassa (katso aiempi juttu Rotan alkukoti) Afrikasta kotoisin olevat ihmiset ovat kohdanneet jo aikaisemmin. Ensin luultavasti neandertalinihmiset ja denisovanihmiset (joista ei tiedetä muuta kuin mitä yhden sormen luun dna:sta on voitu päätellä). Homo sapiens saapui rotan kotiseudulle ehkä 50000 vuotta sitten.

Tuolloin elettiin vielä metsästys-keräilykulttuurin aikaa ja rotan kaltaiset eläimet olivat a) mahdollista pientä välipalaa ja b) vähän varottavia, koska ne saattoivat purra kun niitä yritti napata kiinni. Luonnollinen synnynnäinen reaktio rottaa kohtaan olisi siis lievä uteliaisuus yhdistettynä lievään varovaisuuteen.

Toinen syy siihen, että rottapelko tuskin on perinnöllistä on se, että niiden pelkäämiseen ei ollut mitään syytä ennen kuin ihmispopulaatiot kasvoivat niin suuriksi, että rotat (ja ruton tapauksessa myös rottien kirput) muuttuivat merkittäviksi taudinaiheuttajiksi. Tämä tapahtui vasta maanviljelyksen keksimisen jälkeen. Rattusten kotiseuduilla Kaakkois-Aasian saaristossa ja Kaakkois-Siperiassa ihmisasutus alkoi tihentyä niin myöhään, että rotilla ei ole ehtinyt olla merkitystä ihmisen evoluution kannalta.

Ajatuskokeena voisi miettiä tätä: kuinka oravaan suhtauduttaisiin, jos orava eläisi viemäreissä ja kaatopaikoilla, sotkisi paikkoja, söisi ihmisten ruuat ja ("musta-") orava olisi levittänyt ruttoa?

Mitä jos tämä eläin olisi paha tuholainen? Kuva: Wikipedia.

Toinen ajatuskoe: miten rottaan suhtauduttaisiin, jos sen häntä olisi paljas, mutta litteä kuin majavalla? (Kiitos Sonja, en tullutkaan rotanhäntäjutussa ajatelleeksi majavaa!)

Metka häntä? Kuva: Wikipedia.

Entä jos rotta olisi leppäkertun värinen?

Leppäkerttu on niitä harvoja hyönteisiä, joita yleisesti pidetään söpönä. Pyöreä olemus ja isot silmiltä näyttävät valkoiset täplät ratkaisevat. Kirkkaiden värien olisi tarkoitus olla varoitusvärejä, mutta jostain syystä leppäkerttu ei haise niin pahalle ihmisen mielestä kuin vaikka monet luteet (ja ihmiset eivät syö leppäkerttuja, joten pahaa makuakaan ei huomaa). Kirkkaat karkkivärit eivät leppäkertun tapauksessa ole ihmiselle pelote, vaan näyttävät iloisilta ja pirteiltä.

Käärmeiden tapauksessa leppäkertulta lainattu varoitusväri epäilemättä toimisi siinä missä korallikäärmeen iloiset raidatkin: kuva leppäkertun väriseksi muokatusta kyystä.

Leppäkerttulajit, jotka eivät ole pyöreitä, joilla ei ole silmätäpliä ja joiden värit ovat tylsiä eivät saavuttaisi ehkä samaa asemaa vaikka lastenkirjoissa kuin seitsenpistepirkko. Esimerkiksi tämä leppäkerttulaji lienee monen mielestä jopa inhottavan näköinen.

Vielä yksi hyvä  ajatuskoe pohdittavaksi: miten suhtauduttaisiin seitsenpistepirkon väriseen torakkaan?

Entä seitsenpistepirkon värinen rotta? No joo, voisihan se olla näyttelyissä menestys :-)

Lähteet:

Masataka, N., Hayakawa, S. ja Kawai, N. 2010: Human young children as well as adults demonstrate 'superior' rapid snake detection when typical striking posture is displayed by the snake. PLoS One. 5: e15122.

Mineka, S., Keir, R. ja Price, V.  1980: 12: Fear of snakes in wild- and laboratory-reared rhesus monkeys. Anim. Learn. Behav. 8: 653-663.

Öhman, A. ja Mineka, S. 2003: The Malicious serpent: Snakes as a prototypical stimulus for an evolved module of fear. Curr. Dir. Psych. Sci. 12: 5-9.

Leppäkerttueläimet: Kasper diem -blogi.