torstai 3. maaliskuuta 2011

Ennätysrotta ja erilainen oppija

Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt jo tovi, sillä rottalassa on ollut kiireistä kouluttaessamme kahta uutta poikasta. Viimeistä edellisessä blogitekstissä esiteltiin uusi ruskea rotta Lempi, joka on nyt jo ehditty kouluttaa valmiiksi koripalloilijaksi. Lempi oppi pelaamaan ennätysajassa. Jo kolmen viikon jälkeen se oli oppinut sekä kuljettamaan pallon omalle korilleen että tekemään korin, ja oli siis valmis harjoittelemaan vastustajan kanssa. Tässä kuvassa taas kentällä nähdään Amalia, jolla harjoittelu ei lähtenyt käyntiin aivan yhtä vauhdikkaasti kuin Lempillä.


Lempi oli jo Heurekaan muuttaessaan erityisen kesy ja rohkea. Se tutustui reippaasti toisiin rottiin, kiipeili innokkaasti kouluttajan olkapäällä eikä pelännyt tutkia ympäristöään. Amalia taas oli varautuneempi, ja tuntui pelkäävän hieman varsinkin vanhempia rottia. Ihmisen käsittelyyn se oli tottunut ja kiipesi syliin mielellään, mutta suhtautui varovaisesti rottalassa liikkumiseen.

Lempin rohkeus nopeutti koulutuksen aloittamista. Kun koulutettava eläin on koulutustilanteessa rento, oppiminen onnistuu helpommin. Amalia pelkäsi aluksi avointa pelikenttää, eikä halunnut mielellään oleilla kentällä. Pelokas rotta jähmettyy paikalleen eikä suostu tekemään mitään, tai pakenee. Amalian täytyi ensin rohkaistua tulemaan kentälle ja huomata että kenttä on mukava ja turvallinen paikka, ennen kuin varsinaiset harjoitukset päästiin aloittamaan.

Kun Amalia oli tutustunut toisiin rottiin, se tuli kentälle mielellään toisten rottien kanssa. Aluksi se sai syödä palkintoja kentällä muiden seurassa, jolloin se oppi että kentälle kannattaa tulla. Vähitellen toisia rottia nostettiin kentältä pois, ja Amalia jäi aloittamaan harjoitukset yksin. Amaliaa ei pakotettu olemaan kentällä, vaan se sai poistua jos alkoi pelottaa, ja tulla itse takaisin hakemaan nameja.


Yllä olevassa kuvassa on lavastettu koulutustilanne. Toimiva, mutta ei optimaalinen tapa opettaa rotta laittamaan pallo koriin.

Monia kiinnostaa koripallorottien koulutuksessa se, miten rotta saadaan tekemään ensimmäinen kori. Olemme kokeilleet useita tapoja, ja kuva esittää yhtä niistä. Usein rotta on ensin opetettu tarttumaan kouluttajan kädessä olevaan palloon ja vetämään pallo itselleen. Olemme pitäneet palloa korin takana, ja rotta on saanut pallon koriin vetämällä sen kouluttajan kädestä.

Tällä tavalla kouluttaessa on saattanut olla vaikeaa "vieroittaa" rotta kentällä olevasta kädestä. Kun rotta on tottunut ottamaan pallon kädestä, voikin olla vaikeaa saada se tarttumaan kentällä olevaan palloon.

Yritämme kouluttaa rottia noudattaen tiettyjä oppimisteoriaan perustuvia periaatteita. Aina koulutus ei suju kaikkien sääntöjen mukaan, koska emme ehkä ole keksineet miten koulutus olisi paras toteuttaa, tai meiltä puuttuu esimerkiksi kärsivällisyyttä. :) Periaatteessa olisi parasta, että eläintä ei houkuteltaisi tekemään haluttua suoritusta, vaan palkittaisiin eläimen itse tarjoamasta käytöksestä. Toisaalta haluttu käytös pitäisi tehdä koulutettavalle eläimelle mahdollisimman helpoksi. Joskus on vaikeaa keksiä, miten tekisin vaikkapa siitä ensimmäisestä korista riittävän helppoa ilman houkuttelua.

Lempin koulutuksessa lähdettiin siitä, että pallosta ei pidetä kiinni. Lempiä palkittiin ensin pallon koskettamisesta, sitten palloon tarttumisesta. Sen jälkeen Lempi sai palkkion pallon nostamisesta, ja sitten takaisin kentän pinnalle laskemisesta. Koska maltoimme olla tässä koulutuksen alkuvaiheessa ohjailematta Lempiä kädellä, ja annoimme sen itse tarjota erilaisia käytöksiä, se oppi kokeilemaan millä tavalla palkkion saisi. Mihinkään koulutusvaiheeseen ei jääty liian pitkäksi aikaa, vaan Lempin opittua yhden vaiheen, siirryttiin pian palkitsemaan vaikeammasta suorituksesta. Korin tekoa harjoitellessa Lempi oppi nostamaan pallon itse kentältä korin vierestä, ja siirtämään sen korirenkaan päälle.

Alla toinen lavastettu koulutustilanne Amalian kanssa. Näin se kuuluisi tehdä. :)


Lempin koulutuksen nopeus johtui varmaankin useasta eri tekijästä. Rotan reipas luonne varmasti nopeutti koulutusta. Koulutus toteutui melko hyvin oppimisteoriaan perustuvien periaatteiden mukaisesti. Kärsivällisyys koulutuksen alussa palkittiin, kun rotta oppi oikean "opiskelutekniikan". Juuri Lempin kohdalla vaihdoimme myös käyttämämme äänimerkin piippaavasta summerista koirien koulutuksessa käytettävään naksuttimeen. Tämä saattoi myös vaikuttaa koulutuksen nopeuteen, sillä naksuttimen ääni on hyvin lyhyt, ja sillä voidaan siis palkinto ajoittaa tarkemmin kuin summerilla. Lempiä koulutti ensimmäisen kolmen viikon aikana yksi kouluttaja noin puolet ajasta. Kouluttajan vaihtumisen päivästä toiseen on huomattu hidastavan koulutusta, joten luultavasti myös siitä oli hyötyä että pääasiassa vain yksi ihminen koulutti Lempiä.

Nämä kaikki ovat tietenkin vain arvauksia, yhden koulutuskokemuksen perusteella on vaikea sanoa mitkä kaikki tekijät koulutuksen nopeuteen vaikuttavat ja missä määrin. Heurekassa on koulutettu vuosien varrella yhteensä yli kuusikymmentä rottaa pelaamaan koripalloa. Vanhoja koulutuspäiväkirjoja tutkimalla voidaan vertailla erilaisia tekijöitä, joiden arvelemme vaikuttaneen koulutusaikaan. Kuutisenkymmentä tapausta ei vielä ehkä ole tilastollisesti ajateltuna kovin suuri otos. Jos kuitenkin saamme kaikki koulutusmuistiinpanot käytyä läpi ja koottua niistä jonkinlaisen vertailun, on meillä nykyistä perustellumpaa tietoa siitä, mitkä tekijät eniten ovat vaikuttaneen Heurekan rottien oppimiseen.


Tässä viimeisessä kuvassa Amalia on saanut pallon koriin ihan itse. Palkkiokin on jo syöty, ja juniori valmiina uusiin seikkailuihin.

1 kommentti:

  1. Täytyy kommentoida näin jälkikäteen, että Amaliasta on tullut ihan taitava pelaaja. Luonne-ero näkyy Lempillä ja Amalialla edelleen niin, että Lempi on tunkemassa innokkaasti jokaiseen peliin mukaan ja Amalia on vetäytyvämpi. Halutessaan Amalia silti pelaa oikein taitavasti.

    VastaaPoista