Mainosvideo rotistamme

Marraskuussa rotistamme kuvattiin mainosspotti televisiota varten. Koska emme halunneet perua kaikkia päivän rottakoripallo-otteluita, päädyimme aloittamaan kuvausjärjestelyt vasta iltapäivällä. Ja kuvausjärjestelyt, ne ovat aina haastavia kun mukana on eläviä eläimiä (muitakin kuin ihmisiä siis;P). Ideaalitilanteessa kuvattavien eläinten kanssa ehditään harjoitella muuttuneissa olosuhteissa useamman päivän ajan. Ja muutokset (lamput, äänet, taustapahvit, ylimääräiset ihmiset, mihin aikaan kuvaukset tapahtuvat...) tulisi lisätä asteittain. Jos tällaiseen harjoitteluun ei ole aikaa, on turha syyttää eläintä, mikäli se ei suostu toimimaan niin kuin kouluttaja haluaisi.
Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että meidän harjoittelumme typistyi pahvien asentamiseen muutamaa päivää aikaisemmin rottakoripallokentälle.

Ja ne pahvitkin jouduttiin vaihtamaan vielä viime hetkellä laitojen sisäpuolelle. Onneksi tytöt (eli rottamme) näyttivät olevan sitä mieltä, että pahvi kuin pahvi, turha siitä on hälyä nostaa. Ehkäpä rottien näkövinkkelistä pahvi ja muovinen seinä eivät ole kovin kaukana toisistaan. Lamput sen sijaan olivat kovempi juttu.

Rotat eivät pidä voimakkaasta valosta ja sen takia asensimme niin vähän valoja kuin vain mahdollista.
Valojen takia kameratkin tarkennettiin karvaisen pipon eikä rotan avulla.

Pelkäsimme etukäteen, että valot saattaisivat saada pelaajat kieltäytymään kuvauksista. Niinpä valojen asennuksen jälkeen ylimääräiset ihmiset poistuivat Rottalasta ja kouluttaja jäi rottien kanssa tutustumaan muuttuneeseen pelikenttään. Rotat saivat rauhassa tutkia pöytää, jolla koripallokenttä sijaitsee, ja maistella herkkuja, joita kouluttaja antoi. Omassa tahdissaan tytöt yksitellen uskaltautuivat myös kentälle.

Pelaajien huomatessa kentällä voivan pelata aivan kuten ennenkin, alkoi koripallo-ottelu. Onneksi kuvaajatkin olivat suurinpiirtein valmiina ;).

Rottia ei kuitenkaan haluttu rasittaa liikaa kuvausten takia, joten käsimerkein (lasin läpi kun ei oikein kuule sisälle koppiin) kerrottiin heti kun riittävä määrä kuvaa oli saatu yhdestä kuvauskulmasta. Pelaajat olivat välillä hieman ihmeissään kun peliä keskeytettiin ja jatkettiin useamman kerran. Tytöt tuntuivat kuitenkin toteavan (pieni inhimillistäminen sallittakoon), että niin kauan kuin palkka juoksee (riisipalkkiot), niin mikäs tässä on pelatessa. Aina välillä kouluttaja huikkasi ovenraosta kuvaajille kuinka kauan rottia enää sopii peluuttaa, jotta pelaajat eivät ylirasitu.

Yllä olevassa kuvassa voi erittäin tarkalla näkökyvyllä huomata meidän Onerva-rotan, jota kuvataan mainosspottiin katsojaksi. Palkaksi Onerva sai jälleen, kuinkas ollakaan, riisiä!

Valmis mainosspotti löytyy seuraavasta linkistä, nautinnollisia katseluhetkiä:D
http://www.youtube.com/watch?v=8zltdzDiTTo

Poikanen sai nimekseen Lempi

Heurekan henkilökunta äänesti poikaselle nimeksi Lempi! Kunhan hieman opettelemme vielä tämän blogin käyttöä, voisi poikasen nimen äänestykseen osallistua myös blogimme kautta:D

T. Mirjami

Hiiri vai rotta

Asiakkaat kysyvät usein, mitä eroa rotalla ja hiirellä on. Melko samannäköisiä ne ainakin ovat.

Lyhyt vastaus: ne ovat eri lajia. Hiiri ja rotta eivät voi lisääntyä keskenään.

Eläinihmisiä kiinnostaa kuitenkin eniten se, miten ne eroavat käytökseltään toisistaan ja minkälaisia lemmikkejä ne ovat. En ole hiiriasiantuntija, mutta muilta kuulemani perusteella voisin vastata seuraavaa.

Kesyrotta on isokokoinen ja touhukas eläin, eli se vaatii paljon tilaa. Aikuinen kesyhiiri painaa muutamia kymmeniä grammoja, kun taas kesyrottakoiras voi painaa yli puoli kiloa. Molemman lajin naaraat ovat koirasta pienempiä. Kumpi laji seuraavassa kuvassa on?

Hiiri!

(Kuva Wikipediasta, GNU Free Documentation Licence-lisenssillä)

Hiirtenomistajat hankkivat usein lemmikilleen juoksupyörän. Rotille sellaista ei useimmiten hankita, vaan rotan annetaan juosta vapaana lattialla. Heurekan kesyrotilla on tarjolla kaikenlaisia virikkeitä, joilla niiden touhuamisen tarve saadaan tyydytettyä, kuten aiemmista postauksistakin käy ilmi :)

Miten rotan sitten erottaa hiirestä ulkonäön puolesta? Aikuiset yksilöt on helppo tunnistaa koon perusteella, mutta poikasista on vaikeampi sanoa. Joitakin eroavaisuuksia on: hiiren korvat ja pää ovat suuret suhteessa sen muuhun kehoon, häntä on ohut, viiksikarvat ovat kapeassa sumpussa verrattuna rottien ’laajaan’ viiksirivistöön. Rotalla vastaavasti on paksu häntä sekä suuri pää ja jalat verrattuna muuhun ruumiiseen. Tässä rottien lajin edustaja Tilda:

Ratguiden erinomaisilla englanninkielisillä sivuilla on tietovisa, jossa voi testata erottaako rotan hiirestä.

Rotat ovat luonteeltaan erittäin uteliaita ja seurallisia, sen olen havainnut, mutta miten on kesyhiirten laita?

Päivän kysymys: onko sinulla lemmikkinä kesyhiiri?

Entä miten on, onko tämä analyysini serkusten eroavaisuuksista oikea? :)

Poikasen tutustuttaminen muuhun laumaan

Tässä on noin viiden viikon ikäinen poikanen, joka on juuri saapunut Heurekaan kasvattajalta. Poikanen on jo luovutusikäinen, mutta osaa vielä alistua isommilleen.

Tältä näyttää tutustumista varten sisustettu häkki; tylsältä! Häkin yläosaan ei ole pääsyä ja alakerrassa on muutama koppi. Kopit ovat riittävän isoja, jotta poikanen ei pääse linnoittautumaan niihin juostessaan karkuun aikuisia. Häkin alakerta on riittävän pieni, jotta poikanen ja aikuiset väistämättä kohtaavat toisensa. Ilman koppeja tutustumishäkki olisi turhan aukea paikka, mistä rotat saaliseläiminä eivät pidä.

Tässä on Lilli, joka on juuri alistanut poikasta (valitettavasti itse alistamistilannetta en onnistunut vangitsemaan... ). Käynnissä on jälkihaistelu. Ihan kuin koirillekin, taitaa rotillekin se peppu olla tärkein haisteltava ruumiinosa.

                                     ...ja aivan kuten juuri kirjoitin, ei ole pepun voittanutta!

Tutustumiseen kannattaa sekaantua mahdollisimman vähän, mutta silti seurata tilannetta vierestä. Aikuinen saattaa kääntä poikasen rajustikin selälleen ja uhkailla tätä, jotta poikanen tietäisi paikkansa uudessa kodissa. Joskus poikaseen ilmestyy aikuisten puraisuja, joten on tärkeää useamman kerran tutkia poikanen läpi (etenkin sukupuolielinten alue, joka on herkkä) mahdollisten haavojen varalta. Pikkunaarmut eivät haittaa, mutta jos haava vuotaa verta, suosittelisin erottamaan poikasen laumasta kunnes haava on umpeutunut. Aukinainen haava voi saada aikuiset hylkäämään poikasen viallisena.

Heurekassa uuden poikasen kotiutuminen kestää yleensä noin parin päivän verran. Tämän jälkeenkin voi olla satunnaisia alistamisia, mutta pääosin uusi laumanjäsen tietää paikkansa. Paras merkki sopeutumisesta on yhdessä nukkuminen.

Mirjami

Jyrsijälle liikuntaa

Etenkin pienet lemmikit saattavat jäädä helposti vaille riittävää liikuntaa. Pienikokoisetkin jyrsijät vaativat kuitenkin päivittäistä jaloittelua vapaana häkin ulkopuolella. Mitä liikunnallisempaa elämää ne viettävät, sen terveempinä ne myös pysyvät.

Kotona jyrsijä saattaa kuitenkin aiheuttaa ongelmia, sillä se nimensä mukaisesti tykkää jyrsiä :)
Lemmikkiä pitää siis vahtia ulkoilun aikana tarkasti, ja mahdollisimman tehokkaasti ehkäistä jyrsintävahingot ennalta. Johdot voi suojata listoilla tai nostaa ne ulkoilutuksen ajaksi tarpeeksi korkealle. Huomiothan kuitenkin, että rotat ovat hyviä kiipeilemään! Olen nähnyt sellaisenkin ihmeen, että rotta on hivuttanut itsensä kirjahyllyyn pientä seinän ja hyllyn välistä koloa pitkin itseään seinää vasten tukemalla!

Kaikki mahdolliset ja mahdottomat kolot kannattaa tukkia, sillä uuden kolon löytäessään rotta saattaa viettää siellä ihastuksissaan pitkiäkin aikoja. Heurekan Rottakopissakin on yksi tällainen kielletty kolo: tietokoneen säilytyslaatikko! Olemme ovelasti piilottaneet tietokoneemme vetolaatikon sisälle, jonne rotilla ei pitäisi olla pääsyä. Onerva-tyttö kuitenkin pääsi...

... ja kurkistaa tässä tietokonelaatikon sisäpuolelta! Onerva ehti jyrsiä tietokoneen hiiren johdon poikki. Ajattele, rotta jyrsimässä hiirtä! :D

Jyrsijän jyrsimisvimmaa voi myös yrittää suunnata antamalla puruleluja. Heurekan rotat ovat jättäneet Rottakopin kalusteet hyvin rauhaan, sillä ne saavat jyrsiä erilaisia virikeleluja. Niin kutsutun rehulaudan käyttöä suositellaan erityisesti: rehulautaruokinnassa rotat jyrsivät ruokapelletit esiin puiseen ristikkoon vuoratuista piiloista. Tällä tavalla rottien hampaat kuluvat ja rotta joutuu näkemään hieman vaivaa ruokaa etsiessään.

Kuvassa on jonkin aikaa käytössä ollut rehulauta:


...ja virikeleluja, joiden sisälle voi laittaa makupalan:



Kalkkikiveäkin saa jyrsiä, ja jyrsitty on:

Rotat eivät saisi sen sijaan jyrsiä pelivälineitään eli koripalloja...



Tästäkin huolimatta harras toiveemme siis on: anna lemmikkisi juosta vapaana! Sillä tavoin se on kaikkein onnellisin.

Poikanen!

Heurekan nuorimman junioripelaajan virkaa on tähän asti pitänyt kirjava rotta Tilda.


...Vaan ei pidä enää! Uusi rotanpoikanen tuli kasvattajalta tammikuun alussa. Neitokaisella on jo peliasu valmiina -yksivärinen turkki- mutta koulutusta ei ole vielä aloitettu. Rottien annetaan tutustua toisiinsa kaikessa rauhassa. Reilun 5 viikon ikäinen juniori on vielä nimeämättä. Olen yrittänyt useana päivänä saada kaverista kuvaa, jotta mahdollisia nimiehdotuksia voisi esittää. Juniori vain on niin vikkelä, että kuvaaminen on ollut hankalaa.

Tässä hän kuitenkin on:




Päivän kysymys: mikä pienelle nimeksi?

Rotat pelaavat nopeutettuna;)

Uuden vuoden kunniaksi rottakoripallo-ottelu "high speed" versiona  http://www.youtube.com/watch?v=JcOzCE9ifwQ ! Siitä miten nopeutettu elokuva toteutettiin, löytyy tietoa Timon poikkitiedepalstalta osoitteesta http://timosuvanto.blogspot.com/2010/12/rat-basketball-time-lapse.html

Mirjami

Rottien joulu

Joululahjaksi rotat saivat omenan...


..jota Tilda tässä vaanii...


...johon Inkeri pääsi käsiksi...


... ja joka näytti minuutin käsittelyn jälkeen tältä!

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2011 kaikille!

Rangaista vai palkita?

Kannattaako eläintä kouluttaa rangaistusten, palkkioiden vai molempien avulla?

Lueskelin Naksutinkoulutusta koirallesi –nimistä kirjaa, ja kirjoittajat pohtivat yllä olevaa kysymystä. He tulivat siihen tulokseen, että palkitseminen on yksinkertaisesti tehokkain koulutuskeino. Minusta se on myös moraalisesti katsottuna parhain keino. Vaikka kirja keskittyy koirankoulutukseen, alkupuheessa käsitellyt asiat pätevät lähes kaikkiin eläinlajeihin. (Selkärangattomien, matelijoiden tai lintujen oppimisesta en tosin tiedä paljoakaan, tietäisikö joku lukija?)

Kirjoittajien mukaan kouluttaja voi onnistua opettamaan eläintä rankaisemisen avulla. Sivuvaikutuksena on useimmiten kuitenkin apaattinen, pelokas tai vihainen lemmikki. Rankaisemalla kouluttamisessa vaikeinta on olla täsmällinen: eläin voi kokeilla koulutustilanteessa käyttäytyä monella eri tavalla välttääkseen rangaistuksen. Kaikista näistä erilaisista toimintatavoista on rangaistava, kunnes kouluttajan toivoma suoritus mahdollisesti ’löytyy’. Esimerkiksi jos lemmikille halutaan opettaa temppu tai liike a, mutta eläin aluksi yrittää toimia tavalla b, sitä on rankaistava väärästä yrityksestä. Eläin voi seuraavaksi kokeilla myös tapoja c, d ja e, ja kaikista niistäkin on rankaistava ennen kuin eläin kokeilee tapaa a tai ennen sitä -todennäköisesti- lopettaa yrittämisen. Ihminen eroaa eläimistä järkeilykykynsä perusteella, mutta ihmiseenkin vaikuttaa saatu palaute. Jos uutta asiaa opiskeleva ihminen pelkää, että häntä rangaistaan esimerkiksi haukkumasanoin aina kun hän tekee virheen, muutaman yrityksen jälkeen hän luultavasti lakkaa yrittämästä tai vastaisuudessa yrittää toimia mahdollisimman vähän.

Rankaisemalla koulutetusta eläimestäkin tulee luultavasti aloitekyvytön ja passiivinen. Sen sijaan palkitsemalla koulutettu eläin on vilkas ja tarjoaa erilaisia toimintoja (esimerkiksi istumista, tassun antamista, donkkausta…) oma-aloitteisesti. Kun eläin sitten tekee -ihmisen näkökulmasta katsottuna- virheen, palkkiota ei anneta.

Entä jos kouluttaisi lemmikkiään sekä palkitsemalla että rankaisemalla?

Kirjan kirjoittajat eivät suosittele rangaistusten ja palkkioiden yhdistämistä –enkä suosittele minäkään. Eläin oppii koulutustilanteessa nimittäin välttelemään rangaistusta tehokkaammin kuin työskentelemään palkkioiden eteen. Rangaistuksen pelko on siis eläimelle suurempi hyöty kuin palkkion tavoittelu. Palkkioiden merkitys vähenee, eikä palkkion pidättäminen virhetilanteessa ole tehokasta.

Miksi eläin sitten pelkää rangaistusta enemmän kuin haluaa namipalaa?

Kirjan kirjoittajat arvelevat, että syy on seuraava: evoluution kannalta uhan välttämisellä on suurempi merkitys henkiinjäämiselle kuin yksittäisen edun (kuten namipalan) saamisella.

Mitä mieltä te olette?

Tässä vaiheessa onkin varmaan ilmiselvää, että koulutamme koripallorottia palkitsemalla. Käytämme palkkioina keitettyä riisiä, vehnänjyviä tai joskus pähkinärouhetta. Eläinten koulutuksessa palkkion ei muuten ole pakko olla ruokaa, vaan myös lemmikin rapsuttelu, pallon heittäminen tai muiden lajitovereiden seuraan pääseminen voivat toimia palkkiona.

Kuten varmasti kaikki tietävät, mikään uuden asian opettelu ei onnistu alussa täydellisesti (hyvänä esimerkkinä minä, joka yritän opetella blogin pitämistä).

Kun yksiväristen joukkueen pelaaja Iris oli nuorempi, se keksi mielestään hauskan kujeen ja yritti jatkuvasti viedä pallon pois pelikentältä. Tämä oli tietenkin koriksen sääntöjen vastaista, ja pallo otettiin Irikseltä silloin pois. Mikäli Iris itsekin halusi poistua areenalta, sen annettiin mennä. Namipalaa ei ryöstöyrityksestä tietenkään annettu. Ajan myötä rotta lopetti pallon ryöstelyn, ja nykyisin Iris on yksiväristen joukkueen valiopelaajia! :)

Luettavaa:
Egtvedt, Morten & Køste, Cecilie: Naksutinkoulutusta koirallesi (Canis AS/Paino Oy Nord Print Ab, 2006, s. 31-35)

Uusia palloja rotille

Tervehdys blogimme harvalukuiselle mutta kasvavalle lukijakunnalle lumisesta Tikkurilasta! Tänä viikonloppuna rotat saivat uusia pelivälineitä, kun yksi kouluttajista harjoitteli pylväsporakoneen käyttöä.

Rottiemme pelivälineet valmistetaan kierrätysmateriaalista. Keräämme käytettyjen deodoranttipullojen roll on palloja. Heurekan pajan teknikot poraavat niihin reikiä, jotta rotan olisi helpompi tarttua palloon. Pallojen poraus ei ilmeisesti ole pajalaisten suosikkipuuhaa, ja useimmiten tehtävä taitaakin olla työpaikan ruokaketjun pohjimmaisen eli siviilipalvelusmiehen hommaa. :)

Pyysin viikonlopun pajapäivystäjältä luvan porata palloja itse, ja sain ohjeistuksen pylväsporakoneen käyttöön. Työturvallisuuden takia koneita saa tietenkin käyttää vain osaavan henkilön ohjeiden mukaan ja valvonnassa.

Porasin rotille uusia palloja, joita syntyi yhteensä viisitoista kappaletta. Pallot kuluvat käytössä, koska rotat jyrsivät niitä pelien aikana. Poraamattomia deodoranttipalloja meillä on rottalassa varastoituna varmaankin vuosiksi, eli pallot eivät rotilta lopu ihan äkkiä kesken, kunhan vain joku niihin jaksaa porata reikiä. :)