Estelle ja Minerva

Estelle 6kk (ylempänä), Minerva 7kk (alempana).

Kuvassa olevat kaverukset tulivat Heurekaan vuoden alkupuolella. Harmaa Minerva on syntynyt joulukuussa, ja nimettiin Minervaksi, kun tiedeteatterimme nimi vaihtui Minervasta Agaksi sponsorisopimuksen takia.

Vaaleanruskea Estelle syntyi tammikuussa, ja sai nimensä Ruotsin pikkuprinsessan mukaan.

Minervan koulutus alkoi helmikuun alkupuolella ja Estellen helmikuun lopussa. Estellen treenit sujuivat vauhdikkaammin, ja se ohittikin Minervan nopeasti. Estellen koulutus saatin valmiiksi huhtikuussa, eli sen koulutus kesti alle kaksi kuukautta.

Minervan koulutus alkaa olla vasta nyt loppusuoralla. Muuten Minerva pelaisi jo oikein hyvin, mutta Minervan mielestä kentällä ei saisi olla vastustajaa. Vastustajan ilmaantuessa kentälle Minerva helposti nappaa pallon ja kiipeää kentältä ulos. Minervaa on siis koulutettu kohta puoli vuotta.

Rottien koulutusajat vaihtelevat siis todella paljon, vaikka kaikki rotat kyllä lopulta oppivat. Tuorein lisäyksemme Asta, jonka kuva löytyy pari päivitystä aiempaa, on harjoitellut noin kuukauden ja on melkeinpä jo Minervaa parempi.

Uusia temppuja vanhalle rotalle

Iita tietää mistä narusta vetää.

Yleensä koulutamme Heurekan rottia vain pelaamaan koripalloa, mutta joskus on hauskaa opettaa rotille muitakin temppuja huvin vuoksi. Rotat tarttuvat mielellään naruihin ja ketjuihin, joten niille on helppo opettaa narusta vetämistä. Iitan kanssa ollaan harjoiteltu toistaiseksi nimikylttien metalliketjujen kiskomista. Rottien köydenvetoinnostusta voi hyödyntää erilaisissa tempuissa: rotan voi opettaa vaikkapa vetämään pienen lipun salkoon tai narun päässä olevan pienen herkkukorin korkealle hyllylle. Erilaisten temppujen tai temppuyhdistelmien keksimisessä vain mielikuvitus on rajana, ja tietenkin se, millaisia asioita rotta helposti oppii.

Ihmiskokeita

Päänäyttelyssämme on näyttelykohde, joka demonstroi sääolosuhteiden vaikutusta liikenteeseen. Kohteen pöydässä on näyttö, jossa pyörii animaatio, johon voi vaikuttaa muuttamalla sen säätä. Käyttöliittymä on yksinkertainen, mutta sen toiminta täytyy itse hoksata: pöydässä olevat kolot tunnistavat sinne laitetut säätilojen symbolit, ja käyttäjä siis saa animaatiossa aikaan esimerkiksi aurinkoisen sään laittamalla aurinkosymbolin pöydässä olevaan rakoon.

Tänään lounasaikaan satuin istumaan ravintolassa niin että näin kohteen, ja tein huomioita siitä miten ihmiset oppivat käyttämään sitä. Rottien kouluttajaa tietysti kiinnostaa myös se, miten ihmiset oppivat.

Kun kävijä tuli kohteelle, useimmiten hän oletti että näyttöruutu on kosketusnäyttö. Teknologinen kehitys on ollut viime vuosina nopeaa, ja kosketusnäytöt ovat nykyään niin tuttuja ihmisille esimerkiksi puhelimista, että useimmat yrittivät käyttää kohdetta aluksi koskettamalla ruutua. Näyttelyssämme jo pitkään palvellut kohde ei kuitenkaan reagoi ruudun naputteluun sormella. Yleisin tapa yrittää käyttää kohdetta näytti olevan se, että säämerkkejä aseteltiin näytön päälle. Eräiden pikkupoikien ensimmäinen intuitio oli pitää aurinkoa ja pilveä korkealla pöydän yläpuolella, eli siis pöydässä olevan näytön "taivaalla". Täysin looginen paikka, mutta tämäkään lähestymistapa ei tuottanut tulosta.

Näyttelykohteen käyttö on helppoa kun sen osaa, mutta haastavaa siitä tekee se, ettei kukaan kävijöistä osaa sitä valmiiksi. Kun totumme käyttämään laitteita arkipäivässämme tietyillä tutuilla tavoilla, hämmennymme, kun kohtaamme laitteen, josta emme tiedä, miten se toimii. Uuden laitteen käyttäminen vaatii oppimista. Mitä sen oppiminen sitten vaatii?

Lounaani aikana kohteen luona ehti käydä useampi ryhmä eri ikäisiä ihmisiä. Yksikään ei näyttänyt ennestään tuntevan kohdetta, vaan kaikki olivat samanlaisen uuden tilanteen edessä. Aloitusstrategiat näyttivän olevan melko samanlaisia, mutta vaikka melkein kaikki aloittivat kohteen käyttämisen samalla tavalla "väärin", osa oppi käyttämään kohdetta, osa ei. Jotkut onnistujista keksivät jujun nopeammin, toiset viettivät hieman enemmän aikaa yrittäen ja kokeillen eri asioita. Kaksi tyttöä yirttivät ensin yhtä tapaa, poistuivat hetkeksi, palasivat sitten takaisin yrittämään uudelleen ja onnistuivat. Onnistuneita oppimistuloksia yhdisti se, että oppijat eivät siis luovuttaneet heti kun ensimmäinen mieleen tullut asia ei toiminutkaan.

Otokseni oli melko pieni, mutta alustavasti näyttää siltä, että nuoremmat henkilöt olivat oppimisessa parempia. Siis toisinsanoen sinnikkäämpiä. Kaikki, jotka eivät keksineet miten laitetta käytetään, olivat aikuisia. Syytä tähän osaan vain arvailla. Ehkäpä aikuiset eivät olleet yhtä motivoituneita käyttämään näyttelykohdetta kuin lapset? Nuoremmat kävijät halusivat enemmän tietää, mitä laite tekee. Aikuiset eivät ehkä olleet enää niin kiinnostuneita että olisivat jaksaneet nähdä vaivaa.

Aikuiset saattoivat ehkä herkemmin tulla nopeasti siihen tulokseen, että laite ei toimi, jos sitä ei saa toimimaan nopeasti ja ensimmäisellä mieleen tulevalla tavalla. Lapsilla on ehkä enemmän tuoreita kokemuksia siitä, että kaikkea ei aina osaa heti. Ehkäpä aikuista useammin kuin lasta nolottaa se, ettei osaa jotain valmiiksi vaan joutuu opettelemaan? Lapsille uuden opettelu on arkipäivää.

Yrittämisen ja erehtymisen kautta oppimisen suurin este näyttää tämän pienen havainnointitutkimuksen perusteella olevan se, ettei yritä uudelleen. Eikä uuden asian opettelun ainoa hyöty ole se asia mikä opittiin, vaan myös se, että uuden opettelu pitää aivot vetreinä myös tulevia oppimiskokemuksia varten.

Poikasen kuulumisia

Asta noin 8 viikon ikäisenä

Heurekan henkilökunnan äänestyksen myötä poikasen nimeksi tuli Asta! Koripallokoulun hän aloitti reilu viikko sitten ja haluaisi jo kovasti osallistua ammattilaispeleihin. Toistaiseksi Astan taidot kuitenkin riittävät vain pallon kuljettamiseen pelin aikana, mitä hän sitten harrastaakin aina kun vain saa pallon siepattua isommiltaan. Erikoista kyllä, Asta aluksi sitkeästi kuljetti pallon aina väärään päätyyn eli "omalle korille". Tapa oli erittäin sitkeässä ja koska kuljetus oli aivan täydellinen, oli kouluttajilla suuri kiusaus antaa Astan loikata yksiväristen rottien joukkueeseen... Kuljetuksen suunta saatiin onneksi vaihtumaan palkitsemalla pienestäkin liikkeestä oikeaan suuntaan ja tällä hetkellä työnalla on jo pallon saaminen koriin.

Nimiäiset

Kiitos tuhannesti kaikista nimiehdotuksista!!! Tämän viikon aikana päätämme henkilökunnan kesken millä nimellä alamme uutta lasta kutsumaan arkielämässä. Virallisena nimenä hänellä on Ratsian No Limits.

Ratsian No Limits noin 6 viikkoa vanhana

Alkujärkytyksestä toivuttuaan poikanen on iloisesti kiipeillyt hoitajan käsivarrelle ja tullut hakemaan makupaloja kädeltä. Muut rotat ovat vastaanottaneet uuden laumanjäsenen varsin hyvin, ainoastaan Iitan täytyy välillä varmistaa poikasen tietävän kuka laumassa oikein määrää. Iitan rehentelyyn poikanen vastaa asiaan kuuluvalla tavalla; heittäytymällä selälleen merkiksi alistumisesta:). Poikasen alistuminen isommilleen ja rohkeus hoitajaa kohtaan, povaavat oikein hyvää tulevaisuutta Heurekan koripallojoukkueen jäsenenä!

Uusi pelaajakiinnitys

Tämä kaveri ei vielä tiedä sitä itse, mutta sitä odottaa ura ammattimaisena urheilijana. Pari viikkoa joudutaan vielä odottelemaan, ennen kuin tyypillä on riittävästi ikää muuttaa pois äidin luota. Kesäkuun puolessavälissä kuitenkin jäävät taakse emo ja sisarukset, ja tilalle astuu kahdeksan Heurekan mimmiliigan pelaajaa, jotka ottavat tulokkaan hellään huomaansa.





Uusi juniori otetaan jengiin mahdollisimman nuorena, jotta se sopeutuisi hyvin seuran tavoille. Yleensä osa vanhemmista pelaajista tulee välittömästi tulokkaan kanssa paremmin juttuun, ja alkaa tämän suojelijoiksi. Jotkut ammattilaiset taas saattavat olla niin diivoja, etteivät heti suvaitse nuorta tulokasta, vaan äksyilevät sille. Perinteisiin kuuluu, että uuden valmennettavan kanssa otetaan muutama painimatsi, jotka tulokkaan on paremi hävitä suosiolla. Näin se osoittaa haluavansa olla porukan jäsen.

Treeniohjelma uudelle juniorille tulee sisältämään aluksi vain näitä tutustumisleikkejä muiden pelaajien ja valmentajien kanssa. Varsinainen tavoitteellinen harjoittelu aloitetaan vasta sitten, kun tulokas on riittävästi kotiutunut. Juniorin dieetti tulee tähtäämään massan kasvattamiseen, ja siihen lisätään hieman enemmän proteiinia kuin aktiiviurheilijoiden kasvispainotteisessa ruokavaliossa yleensä on.

Uuden vahvistuksen nimi ei vielä ole tiedossa, ja tämän tekstin kommentteihin voikin jättää nimiehdotuksia. Tämänhetkiset muut pelaajat ovat nimeltään Onerva, Tilda, Iita, Manta, Lempi, Amalia, Minerva ja tuoreimpana tietenkin Estelle. Minkä nimiseltä kuvassa oleva junnu näyttää?

Hiljaa kiirehtien

"Kesytä minut, jos kerran tahdot ystävän!

– Mitä minun tulee tehdä? Pikku prinssi kysyi.

– Sinun täytyy olla kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut ruohikkoon, noin, vähän etäälle minusta. Minä tarkastelen sinua, etkä sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. 

Mutta päivä päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi..."

Tämä katkelma Antoine de Saint-Exupéryn kirjasta Pikku prinssi tuli mieleen, kun eilen istuskelin koripallorottien huoneen lattialla ja yritin tehdä uudelleen tuttavuutta koulutettavan rottamme Minervan kanssa.

Aiemminkin tässä blogissa on mainittu, että arempien rottien koulutus on yleensä kestänyt kauemmin kuin rohkeampien. Minerva on taas yksi palloilija, jonka koulutus tuntuu etenevän hitaammin kuin yleensä. Alusta asti se on kyllä ollut rottien tapaan utelias, tutkinut ympäristöään ja myös kiipeilee mielellään ihmisten olkapäille, mutta koskaan se ei ole pitänyt siitä, että se nostetaan syliin. Minervan pitää saada tulla syliin vapaaehtoisesti.

Perjantaina Minerva oli säikähtänyt jotakin, mahdollisesti äkillistä ääntä, ja paennut lattialle sellaiseen nurkkaan, josta sitä ei saanut nostettua helposti pois. Minerva sai sitten jäädä yöksi seikkailemaan rottahuoneeseen vapaasti, kun muut pistettiin häkkiin yöpuulle. Aamulla se oli edelleen säikyn oloinen, ja säpsähteli koko päivän jos tein äkkinäisiä kädenliikkeitä tai yritin nostaa sitä.

 En sitten edes yrittänyt pitää sille koripalloharjoituksia koko päivänä, vaan annoin sen ihmetellä rauhassa. Minervan koulutus on hieman jälkessä aikataulusta, eikä tekisi mieli jättää treenejä väliin yhtenäkään päivänä, koska haluaisi saada koulutuksen valmiiksi. Eläimen kouluttamista tai kesyttämistä ei kuitenkaan voi oikein kiirehtiä, vaan täytyisi jaksaa olla kärsivällinen. Vaikka tuntuu ettei olisi aikaa, on parempi kuitenkin antaa sitä eläimelle riittävästi. Loppujen lopuksi etenemällä riittävän rauhallisesti voi kokonaisuudessaan saada aikaa säästettyä.

"Kettu vaikeni ja katsoi kauan pikku prinssiä.
– Ole hyvä...kesytä minut! Se sanoi.
– Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa."

Urheilua harrastavat tietävät että lihaksille pitää antaa välillä palautumispäiviä. Ehkäpä aivotkin tarvitsevat joskus palautumista ja taukoa treenaamisesta? Välipäivä harjoittelussa voi antaa aivoille aikaa kypsytellä jo harjoiteltuja asioita. Tänään Minerva uskalsi taas jo kentälle saakka, ja muisti aiemmin oppimansa asiat oikein hyvin päivän treenitauosta huolimatta.

Rottien kouluttaminen opettaa varmasti kouluttajallekin jotakin. Ellei muuta, niin kärsivällisyyttä. Yritän sanoa itselleni, että aikaa kyllä on. Ei ole niin tärkeää, onko koulutus valmis ensiviikolla vai juhannuksena. Minervasta tulee joka tapauksessa vielä hieno pelaaja.

Ehdollistuminen luonnossa

Taannoisessa Kiehtova maailma: Ihmisen planeetta -ohjelmasarjassa esiteltiin mielenkiintoinen hunajaopas-lintu. Hunajaoppaisiin kuuluu useita lajeja, joista yksi (Greater Honeyguide, suomeksi pelkästään hunajalintu) on mielenkiintoisessa mutualistisessa (molempia osapuolia hyödyttävässä) suhteessa ihmisen kanssa.

Kuva Wikipediasta

Kyseinen Itä-Afrikkalainen lintulaji nimensä mukaisesti opastaa paikallisia ihmisiä hunajan luokse. Se houkuttelee ihmisiä tietyllä äänellä, jota Ihmisen planeetta-ohjelman mukaan se käyttää vain ihmisten kanssa viestintään. Eräillä heimoilla on myös linnun houkuttelemiseksi oma vislaus. Kun hunajaopas on löytänyt ihmisen, se lähtee johdattamaan tätä mehiläispesän luokse. Perillä ihminen saa hunajan ja linnulle annetaan palkkioksi mehiläisen toukkia. Tosin osa heimoista ei erikseen palkitse lintua vaan lintu saa palkkionsa jäädessään tonkimaan ihmisten ryöstämää mehiläispesää. Erään heimoista legenda kertoo, että palkkiotta jäänyt hunajalintu opastaa seuraavalla kerralla hunajaa halajavan ihmisen leijonien luokse.

On selvää, että tästä suhteesta molemmat osapuolet hyötyvät. Mielenkiintoista kuitenkin olisi tietää miten yhteistyö on saanut alkunsa. Wikipedian mukaan hunajalinnuilla saattaisi olla samantapaista kanssakäymistä paviaanien kanssa. Mikäli näin olisi, on mahdollsta, että hunajan luokse opastamistapa olisi alunperin kehittynyt suhteessa johonkin toiseen eläinlajiin ja myöhemmin siirtynyt ihmisen ja hunajalinnun väliseksi suhteeksi. African wildlife foundation väittää Hunajalinnun (nimenomaan Greater Honeyguide lajin) olevan mutualistisessa suhteessa myös mesimäyrän kanssa.

Loppuun vielä linkki BBC dokumentinpätkään aiheesta
Hunajalintu

Rotta potilaana

Lemmikinomistajat varmaankin tietävät, miten hankalaa on syöttää vaikkapa matolääkekuuri koiralle tai kissalle. Tapoja lääkkeen antamiseen on monia. Jotkut piilottavat pillerin herkun sisään, tai murskaavat sen ja sekoittavat ruokaan. Monilla lemmikeillä on kuitenkin tarkka nenä, joten herkku syödään ja pilleri sylkäistään ulos. Kissa ei ehkä suostu syömään ruokaa johon lääke on sekoitettu, koska se tuoksuu ja maistuu oudolta.


Toisinaan joudumme antamaan rotille lääkkeitä. Antibiootteja määrätään rotille useimmiten hengitystietulehdusten takia. Lääkkeet eivät yleensä ole hyvän makuisia, eivätkä rottammekaan haluaisi ollenkaan syödä pillereitään, vaikka eläinlääkäri olisi ne niille määrännyt. Vaikkapa puuro, johon on sekoitettu jauhettu antibiootti, ei rotalle yleensä maistu.


Tällä hetkellä yksi rotistamme on lääkekuurilla, ja keksin mielestäni puuroon sekoittamista paremman tavan antaa lääke. Murskaan pillerin veitsellä muutamaksi muruksi, mutta en jauha sitä. Dippaan murut hunajaan, ja ahne rotta syö ne sormista niin nopeasti, ettei ehdi pahaa lääkettä juuri edes maistaa.

Myös lääkkeiden syömiseen voi eläimiä myös kouluttaa. Jos esimerkiksi kissan tai koiran on jo etukäteen opettanut siihen, että se syö käskystä jonkin pienen asian (joka siis harjoitellessa voi olla jotakin neutraalin makuista, ei välttämättä pahaa) ja saa siitä palkkion, on lääkkeiden antaminen tosipaikan tullen huomattavasti miellyttävämpää.

Millaisia konsteja olette keksineet lemmikkienne lääkitsemiseen?

Koulutuskuulumisia

Estelle korittamassa

Molemmat Heurekan poikaset, Estelle ja Minerva, ovat työllistäneet tehokkaasti kouluttajiemme päivät. Koulutus ei ole sujunut aivan suunnitelmien mukaan ja takapakkeja on tullut. Etenkin Minerva tuntuu olevan erittäin herkkä koulutustilanteen muutoksille, joita väistämättä syntyy kun kouluttajia on useita. Koulutuksen apukeinoina on tällä viikolla onneksemme ollut harjoittelija, joka on sekä kuvannut koulutusta että laskenut poikasten onnistumisia ja epäonnistumisia. Ihmisen huomiokyky kun tunnetusti on rajoittunut, voi videoklipistä analysoida jälkikäteen omia virheitään. Itse esimerkiksi huomasin vasta videolta antavani koulutuksessa käytettävän äänimerkin (koirien koulutuksesta tuttu naksutin) liian myöhään.

Minerva

Nyrkkisääntö eläintenkoulutuksessa on, että onnistumisia tulisi aina olla n. 80% yrityksistä. Mikäli onnistumisia on vähemmän, tulee kriteeriä (mitä eläimeltä vaaditaan) laskea. Epäonnistumisia ei myöskään saisi tulla montaa peräkkäin. Itse väittäisin, että rotalla jo kaksi epäonnistumista peräkkäin laskee treeni-innokkuutta. Meillä viime syksynä näyttötyönsä tehnyt eläintenkouluttaja koki rottien kestävän epäonnistumisia huonommin kuin koirien. Syytä tähän koirien suurempaan kärsivällisyyteen en tiedä.

Manta houkutuslintuna Estellelle

Jos epäonnistumisia tulee liikaa ja treeni-into laskee, olemme käyttäneet aikuisia rottia houkutuslintuina. Rotat eivät voi oppia toiselta rotalta suoraan, mutta kokenut rotta saa poikasen innostumaan koripallokentälle/treenipaikalle tulosta. Kun poikanen kiipeää kentälle, hänelle annetaan palkkio, mutta ei välttämättä kouluteta.
Treenausinnon nostattamiseksi Estelle ja Minerva ovat olleet kentän lähettyvillä myös yleisölle pidettävien koripallopelien aikana. Kun poikanen on kiivennyt kentälle menoon mukaan, hänet  palkitaan ja nostetaan pois kentältä. Poikanen voi saapua kentälle useitakin kertoja aikuisten rottien pelin aikana ja kun peli on vihdoin ohi, on poikanenkin halukas treenaamaan. Vaarana tässä houkutuslintutekniikassa on ainoastaan se, että poikanen tulee leikkineeksi pallolla pelin aikana ilman palkkiota. Pallon kanssa leikkiminen voi sekoittaa poikasta; hän ei tiedä enää mitä pallon kanssa oikeastaan pitäisi tehdä.

Lopuksi vielä totean, että hyvissä treeneissä tapahtuu epäonnistumisia. Mikäli epäonnistumisia ei tule lainkaan, on kriteerikin liian matala (lue: vaaditaan liian vähän). Mitä kauemmin eläin suorittaa tiettyä kriteeriä (pallon laittaminen koriin tietystä asennosta), sen paremmin suoritus jää eläimen mieleen. Tämä on ongelma, mikäli kriteeriä halutaan nostaa (pallo annetaan rotalle uudesta paikasta). Eläimen on vaikea muuttaa enää oppimaansa suoritusta, mistä seuraa liian suuri määrä epäonnistumisia.
Käytännössä eläinten koulutuksen voisikin sanoa tähtäävän epäonnistumisten tuottamiseen sopivassa suhteessa.